V.
Helmikuun 18:nnen iltapäivällä ja 19:nnen aamulla alkoivat sotatoimet näin ollen koko isovenäläisellä rintamalla uudestaan. Heti sen jälkeen bolshevikkihallitus selitti kipinälennättimellä olevansa valmis rauhantekoon. Me teimme johtopäätökset Brestin kokemuksista ja annoimme rauhalle nyt aivan toisen muodon. Hallitus vaati yksissä neuvoin liittolaisten kanssa ylimmän armeijanjohdon mielipiteiden mukaisesti sekä sotilaallisen turvallisuutemme että myöskin kansojen itsemääräämisoikeuden nimessä Suomen ja Ukrainan itsenäisyyden tunnustamista sekä Kuurinmaan, Liettuan ja Puolan samoin kuin Batumin ja Karsin luovuttamista. Kysymystä Liivinmaan ja Vironmaan vastaisesta asemasta ei vielä ratkaistu, toistaiseksi tuli meidän miehittää nämä maat.
Iso-Venäjän sotajoukko oli laskettava hajalle ja laivaston tuli lakkauttaa toimintansa. Sen lisäksi ei Venäjä saanut ryhtyä minkäänlaiseen propagandaan Saksassa. Joukko taloudellisia kysymyksiä, sotavankien vaihto y.m., jätettiin tarkemman pohdinnan varaan. Etenemistä jatkettaisiin siksi, kunnes nämä vaatimukset olivat lopullisesti hyväksytyt uusissa neuvotteluissa. Trotski ilmoitti olevansa heti valmis lähettämään uudet edustajat Brestiin; itse hän ei tullut, arvattavasti siitä syystä, ettei hän enää pitänyt propagandan harjoittamista siellä mahdollisena.
Venäjän edustajat saapuivat Brestiin helmikuun 28:ntena. Keskusteluihin ei enää ryhdytty. Venäjän valtuutetut ilmoittivat, että heidän tehtävänään oli vain allekirjoittaa rauha. He osoittivat arvokkuutta onnettomuudessa, johon he itse olivat syypäät. Maaliskuun 3:ntena kello 5.30 illalla tapahtui allekirjoittaminen. Rauha oli nyt solmittu ja sotatoimet Venäjän rintamalla lakkautettiin uudestaan.
Brestin rauhanehdot olivat tähdätyt bolshevikkeja vastaan, joiden kanssa sotatila ei voinut koskaan päättyä — se johtui heidän vallankumouksellisesta propagandastaan. Minä en suinkaan pyrkinyt Venäjän tuhoamiseen tai sellaiseen heikontamiseen, joka veisi siltä hengen. Päinvastoin toivoin, että valtakunnan saattaminen entiselleen lähtisi Ukrainasta; myöskin olisi minulle Puolan kysymykseen nähden venäläis-puolalainen ratkaisu ollut mieluisin. Liettua ja Kuurinmaa eivät olleet mitään elinkysymyksiä Venäjälle, yhtä vähän Batum ja Kars. Viron ja Liivinmaan menetys oli Venäjälle tuntuva. Täällä voitiin ja pitikin antaa Venäjälle kaikkea mahdollista huojennusta. Oliko mahdollista mennä vielä pitemmälle ja antaa Liivinmaa ja Viro uudistuneelle Venäjälle takaisin, on turha harkita. Sellaista Venäjää ei nyt ollut olemassa. Sentähden minä vaadinkin sisimmästä vakaumuksestani Baltikumin muodostamista. Ehdoissa pidättäydyttiin muuten millään lailla sekaantumasta Venäjän sisäpoliittiseen ja taloudelliseen elämään; Venäjälle ei asetettu mitään sellaisia vaatimuksia, jotka olisivat loukanneet itsenäisen valtion arvoa tai orjuuttaneet sen väestöä. On valaisevaa verrata rauhaa, jonka Venäjä silloin sai, rauhaan, jonka se olisi voinut saada, ja tätä taas siihen, joka on tullut meidän kannettavaksemme, vaikka me emme olleet koskaan rauhantarjousta hylänneet. Puhe Brestin väkivaltarauhasta on vaikeneva. Vielä toistaa osa Saksan kansaa uskollisesti tätä vihollisen propagandan iskusanaa. On kokonaan toinen asia, että Venäjä nyt lähtee silvottuna sodasta, vaikka sen liittolaiset, joille sen v. 1914 piti poimia kastanjat tulesta, ovat voittaneet.
Valtiopäivien suuri enemmistö hyväksyi Brestin rauhanehdot ja tunnusti edelleen, ettei sopimus loukannut kansojen itsemääräämisoikeutta. Enemmistösosialistit pidättäytyivät äänestämästä, vain riippumattomat sosialistit äänestivät sitä vastaan.
Edustaja Erzberger oli lausunut ilonsa tulevasta rauhasta jo helmikuun 27:ntenä 1918 ja ilmoittanut, että ehdot pysyvät heinäkuun 10:ntenä tehdyn rauhaa koskevan päätöslauselman puitteissa.
Varsinkin ansaitsee huomiota edustaja Gröberin lausunto maaliskuun 22:sena, hänen sanansa ilmaisevat meidän asemamme täydellistä ymmärtämistä. Hän sanoi:
"Tätä rauhansopimusta ei kylläkään voi pitää minään sopimusrauhana tämän sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta se ei minun mielestäni estä sen hyväksymistä. Nyt ei voi olla kysymys siitä, onko saatu aikaan sopimusrauha vai ei-sopimusrauha, vaan edessämme on käytännöllinen kysymys, oliko rauhansopimus yleensä muulla tavalla saavutettavissa. Tähän kysymykseen minä vastaan kieltävästi, sen vuoksi on minun myöskin ystävieni puolesta ilmoitettava, että me yksimielisesti hyväksymme sopimuksen.
"Hyvät herrat, Brest-Litovskissa olleella, tunnetun Trotskin johtamalla venäläisellä valtuuskunnalla ei ilmeisestikään ollut mitään vakavaa aikomusta saada rauhansopimus aikaan, vaan sen tarkoituksena oli tehdä propagandaa bolshevististen aatteittensa hyväksi. Tämän vuoksi se on pitkittänyt neuvotteluja mahdollisimman kauan. Vieläpä on Trotski kieltäytynyt hyväksymästä ehdotettua määräystäkin, että tulevaisuudessa elettäisiin keskinäisessä rauhassa ja ystävyydessä. Tämäkin meni hänestä liian pitkälle. Samalla kuin Saksan valtuutetut kerrassaan lampaan kärsivällisyydellä — minun täytyy käyttää tätä sanaa — otsansa hiessä tekivät työtä viedäkseen rauhanneuvotteluja eteenpäin ja saattaakseen ne päätökseen, on venäläiseltä taholta ja myös sellaiselta taholta, joka on ollut mitä läheisimmässä kosketuksessa Venäjän hallituksen kanssa, saatu kuulla mitä räikeimpiä palopuheita ja julaistu kipinäsähkösanomia, jotka ilmeisesti olivat lähtöisin Trotskista ja hänen tovereistaan ja joissa tehtiin ilmeistä pilaa kaikista kunnolliseen rauhaan tähtäävistä pyrkimyksistä. Ilmeisesti on Trotski olettanut voivansa yllyttää muutkin valtiot, etupäässä Puolan, Saksan ja Englannin, vallankumoukseen ja lopulta syöstä koko maailman kumousliikkeeseen. Oikeastaan juuri venäläiset valtuutetut eikä saksalaiset, saivat aikaan keskeytyksen rauhanneuvotteluissa, katkaisivat neuvottelut ja suorastaan pakottivat Saksan ryhtymään uudestaan taisteluun…