Kun teollisuus sodan loppupuolella kykeni rakentamaan tankkeja nopeammin ja suuremmat määrät, tilasi ylin armeijanjohto niitä sotavirastolta suuremman joukon.
Jalkaväen rynnäkön tukemiseksi lentäjillä järjestettiin erityisiä taistelulentäjäosastoja. Nämä ahdistivat, niinkuin yksityiset lentäjät tähän asti olivat tehneet, korkealta ilmasta alas syösten ja tiukasti pitkin maan pintaa poislentäen, konekivääreillä ja keveillä pommeilla vihollisten jalkaväkilinjoja, tykistöä ja, sikäli kuin edistyttiin, myöskin vihollisen reservejä, kolonnia ja kuormastoa, vieläpä kaukaa rientäviä marssikolonniakin. Nämä lentoeskaaderit, jotka oli alkuaan tarkoitettu vain jalkaväen seuralais-aseiksi, saivat lopulta suuria taktillisia tehtäviä. Sen kautta sai lentoase mitä tärkeimmän toimialan, lentäjät eivät olleet ainoastaan tiedusteluelimiä, joiden tätä tehtäväänsä täyttäessään tuli taistella, he eivät olleet vain pomminheittäjiä, joiden oli saatava häiriötä aikaan kaukana vihollisen selkäpuolella, heidän piti myös, samoin kuin jalkaväen ja tykistön ja kaikkien muiden joukkojen, ottaa osaa maataisteluun. He olivat niinkuin kaikki muutkin aselajit tuhoamisaseena suuressa maataistelussa. Se oli heidän tarkoituksensa, ilmataistelu oli vain siihen johtava keino.
Jalkaväen etenemiselle hyökkäystaistelussa oli tykistön valmistavalla joukkoteholla mitä ratkaisevin merkitys. Hyökätessä piti asettaa 20-30 patteria, siis noin 100 tykkiä, kilometriä kohti hyökkäysrintamaan; nämä olivat lukuja, joita ei kukaan olisi ennen uskonut, vielä vähemmin oli koskaan sitä ampumatarpeiden paljoutta kuviteltu, jonka ne heittivät viholliseen. Se oli todellakin joukkotehoa! Ja kuitenkin oli niin suunnattoman paljon tilaa avarassa luonnossa, nämä teräsmassatkaan eivät hävittäneet kaikkea elämää, jalkaväellä oli yhä sittenkin työtä yllin kyllin.
Tämä tykkien paljous ammusmäärineen oli asetettava suorastaan etumaisille linjoille; vain täällä saattoi tykkien kantavuus kauas vihollisen alueelle päästä oikeuksiinsa ilman että niitä tarvitsi siirrellä. Samalla tuli niiden olla edestä ja ilmasta näkymättömissä Tällaisista asemista ei voitu käydä päiväkausia kestäviä tykistötaisteluja, sillä avoimet tykit ja avoimet ampumatarpeet olisi ammuttu murskaksi. Ammuntakokeilu, jota varemmin olimme käyttäneet, ei käynyt päinsä; sillä olisi vain herätetty vihollisen huomiota ja saatettu tykistökamppailu ennen taistelua meille epäedulliseen asemaan.
Oli sen vuoksi keksittävä menettelytapa, joka otti nämä seikat huomioon ja antoi ilman edelläkäypää kokeilua takeet siitä, että ammunta oli tyydyttävän tehokasta. Me olimme jo puolustustaisteluissa koettaneet päästä sille kannalle, ettei sulkutulen tilaa tarvinnut alituiseen tarkastaa. Sään vaikutus (tuuli, ilman paine) ja tykkien erikoisominaisuudet (sytytinkomerojen suuruus ja putken ja lavetin tila muussa suhteessa) tulivat pysyvän tutkimisen alaisiksi ja tulokset otettiin ammuttaessa huomioon. Tätä menetelmää me kehitimme nyt mahdollisimman huolellisesti. Tykistön tarvitsemain ilmastohuomioiden teko järjestettiin yhtenäiselle kannalle käyttämällä ilmataisteluvoimain komentokenraalin apua. Kaikki patterit saattoivat näin saada nopeasti tiedot säänvaikutuksesta. Kaikki tykkien erikoisominaisuudet tutkittiin rintaman takana koeammunnan avulla. Näin kävi mahdolliseksi kussakin yksityistapauksessa yksinkertaisten taulukkojen avulla määritellä, kuinka paljon säännöllistä tähtäyskorkeutta oli kohotettava tai alennettava tiettyyn maaliin tarkoitettaessa. Edellytyksenä tietenkin oli, että välimatka maaleihin oli ehdottomasti oikein laskettu. Ensimmäisenä ehtona oli kartta-aineiston virheettömyys sekä kaikkien patterin nollapisteiden trigonometrinen ja topografinen mittaus paikalla ja mahdollisimman täsmällinen tähtäysmaalien merkintä karttoihin valokuvaustiedustelun sekä äänen- ja valonmittauskuntien antamien tietojen nojalla. Se kysyi suunnattomasti työtä. Uusi menetelmä herätti varsinkin vanhain tykkimiesten taholla ankaraa vastarintaa. Siitä huolimatta se oli otettava käytäntöön ja se onkin täysin vastannut toiveita.
Uuden menetelmän opettaminen joukoille ja niiden harjoittaminen siinä uskottiin kapteeni Pulkowskille, joka teki tehtävänsä suurella innolla ja taidolla.
Tykistön vaikutusta tuli miinanheittäjien täydentää lyhyillä välimatkoilla.
Ylin armeijanjohto pyrki siihen, että jalkaväki, joka sai olla etumaisissa asemissa valmiina, voisi ryhtyä rynnäkköön lyhyen, vain muutamia tunteja kestäneen tykkitulen jälkeen.
Tämän lyhyen, valtavan tulen tuli kaasun avulla, joka levisi laajojen alojen yli, lamauttaa vihollisen tykistö ja pakottaa vihollisen jalkaväki pysymään suojapaikoissaan.
Jalkaväen hyökkäyksen alkaessa tuli tykkitulen yhä pitää kurissa vihollisen tykistöä ja samalla asettua meidän jalkaväkemme eteen ja raivata sille tietä kulkemalla valtavana tulijyränä sen edellä. Jalkaväen tuli pysyä aivan tämän ammusseinän takana ja se tekikin niin ihmeteltävällä kylmäverisyydellä. Kun tykistön tulijyrä on kulkenut vihollisen yli, tuli vihollinen kätköpaikoistaan esille, ja silloin kävi jalkaväkemme seuralais-aseineen sitä vastaan taisteluun tykistön tulihälyytyksen soidessa.