Ententen uusi rintama Venäjällä alkoi siitä, missä tshekkoslovakit olivat keskisellä Volgalla.
Pohjoiseen päin jatkoivat sitä ne ententen joukot, jotka tunkeutuivat Vienanmereltä Vienajokea ylöspäin ja Muurmannin rannikolta samannimistä rataa pitkin etelään. Vienajoella ne etenivät hitaasti mutta ei ratkaisevasti. Kun Vienanmeri jäätyy talvella, ei täällä yleensä voinut ryhtyä suurempiin yrityksiin. Muurmanninradan hävittivät bolshevikit. Suomalaiset retkikunnat, jotka etenivät rataa kohti, eivät enää tavanneet mitään tehtävää. Yhtyneet saksalais-suomalaiset joukot olivat nyt niin vahvat, että entente heitti sikseen etenemisen kauemmaksi.
Volgaa ylöspäin kuljettaessa, länsipuolella sen alajuoksua, joka oli vielä kokonaan bolshevikkien vallassa, olivat Donin kasakat herroina aliselta Donilta meidän varausalueeseemme asti. Heidän hetmaninsa, kenraali Krasnov, oli jyrkästi bolshevistisvastainen mieleltään ja taisteli neuvostohallitusta vastaan. Mutta häneltä puuttui aseita ja ampumavaroja. Olin asettunut yhteyteen hänen kanssaan ehkäistäkseni häntä liittymästä entente-valtoihin. Tilanne oli sekava, minun kun ei sopinut tuottaa vaikeuksia hallitukselle, jonka politiikka noudatti sovinnollisuutta bolshevikkeihin nähden ja jolle minä luonnollisesti annoin toimistani tiedon, ja kun Krasnov piti neuvostohallitusta vihollisenaan, eikä ententea. Joka tapauksessa onnistuttiin hänet pitämään julkisesti erossa ententesta, saatiinpa hänestä tavallaan liittolainenkin. Jos me olisimme päättäneet käydä taisteluun Moskovaa vastaan, olisi hän julkisesti astunut meidän puolellemme.
Kubanin alueen laajoilla, viljavilla aroilla, Donin kasakkain ja Kaukasus-vuorten välillä oli, kuten jo olen maininnut, kenraali Aleksejev vapaaehtoisen armeijansa kanssa taistelussa bolshevikkeja vastaan. Hän toimi englantilaisten vaikutuksen alaisena. Mutta minä luulen, että hän oli siksi hyvä venäläinen, että hänkin olisi liittynyt meihin, jos me olisimme taistelleet neuvostohallitusta vastaan. Aleksejevin sotilaallinen asema oli aluksi epäedullinen, häneltäkin puuttui aseita ja ampumavaroja. Bolshevikit pysyivät toistaiseksi voitolla. He laskivat kesäkuun alussa maihin muutamia tuhansia miehiä Asovan lounaispuolelta Asovanmeren yli Taganrogin tienoille, vaikka Moskovan hallitus oli vakuuttamistaan vakuuttanut rauhanmieltään. Täällä saksalaiset joukot hyvin pian tuhosivat ne kokonaan. Suunnilleen elokuusta alkaen lujittui vapaaehtoisen armeijan asema Kubanin alueella. Novorossiskissa oli vielä Sevastopolista paenneen venäläisen laivaston jäännökset. Meidän sotilaallinen oikeutemme ja välttämättömyyden pakko oli vaatia niiden palaamista tai pakottaa ne palaamaan. Tässäkin asiassa pitkitti ulkoasiainvirasto neuvotteluja neuvostohallituksen tähden, vaikka tuskin parempaa todistetta sen vihamielisestä suhtautumisesta meihin tai ainakin kykenemättömyydestä joukkojensa hillitsemiseen vihollisuuksista voi saada kuin joukkojen maihinlaskeminen Taganrogissa on. Lopulta neuvostohallitus suostui palauttamaan laivat Sevastopoliin. Vain osa tuli perille. Suurimman osan upottivat bolshevikit Novorossiskin satamaan, osoittaen tällä, että heissäkin on kansallistuntoa. Me hankimme neuvostohallitukselta luvan saada sodan aikana käyttää laivoja sikäli kuin meidän sotilaallinen asemamme sitä vaati. Mitään hyötyä ei meillä tästä ollut.
Samoin kuin alisella Volgalla olivat bolshevikit herroina myös Kaspianmerellä. Tämä oli Iso-Venäjän öljyntarpeen tähden äärettömän tärkeää neuvostohallitukselle. Sen talouselämä oli jo kadottanut Donetsin kivihiilialueet, samoin kuin Ukrainan, Donin ja Kubanin seutujen viljavarat.
Bakun edustalla olivat turkkilaiset. Myös Pohjois-Persiassa he olivat lujissa asemissa etenemättä siellä kuitenkaan huomattavasti. Englantilaisia joukkoja oli Enselin luona Kaspianmeren etelärannalla, josta ne olivat aikaansaaneet yhteyden Kubanin alueen kanssa.
Yhdessä Suomen ja Ukrainan olosuhteitten kanssa muodosti tämä asema taustan meidän itäpolitiikallemme, joka kulki ministeriaalitirehtööri Kriegen johtamana Iso-Venäjään nähden kokonaan bolshevikkien vanavedessä. Tällä estettiin epäilemättä koko kesän ajaksi uuden sotilaallisen rintaman syntyminen. Sen kyllä myönsin. Muuten pidin sellaista politiikkaa lyhytnäköisenä, se kun varmasti oli omiaan vahvistamaan bolshevikkiliikettä yleensä. Tämä voi koitua meille vain turmioksi, ja valtakunnan hallituksen tuli estää se ei ainoastaan sotilaallisten vaan myös poliittisten syiden tähden. Tohtori Helfferich pitikin sen vastustamista mahdollisena. Hallituksen asema oli vaikea, vaikka tämä olikin luettava yksinomaan sen omaksi syyksi. Hallitus vakuutteli minulle, että sen politiikka oli Saksassa vallitsevan mielialan mukainen. Tässäkin ehkäisi sisäpoliittisten virtausten huomioonottaminen sodankäynnin etuja. Tämä minun valitettavasti täytyi uskoa. Sotilaallisesti katsoen olisimme kyllä kyenneet idässä olevilla joukoillamme tekemään nopean iskun Pietaria vastaan ja samoin yhdessä Donin kasakkain kanssa käymään Moskovaa vastaan. Se olisi ollut edullisempaa kuin puolustautuminen pitkillä rintamilla. Puolustautuminen vaati enemmän voimia kuin lyhyt etenemisliike ja kulutti joukkojen hermoja, kun taas sotaliike olisi elvyttänyt niiden siveellistä ryhtiä. Me olisimme voineet kukistaa meille salaisesti vihamielisen neuvostohallituksen ja edistää muita voimia Venäjällä, sellaisia, jotka eivät työskennelleet meitä vastaan ja olivat valmiit yhtymään meihin. Tämä olisi merkinnyt sodankäynnille suurinpiirtein katsottuna melkoista saavutusta. Jos Venäjällä olisi ollut toinen hallitus, niin olisi voitu nähdä, miten sen kanssa olisi päästy sovintoon Brestin rauhasta; mutta jättää rauha epävarmaksi bolshevikkien takia olisi ollut samanlaista ennakkomaksupolitiikkaa, kuin olivat sovintorauhan aatteet, niin kauan kuin vihollinen ei mitä omaksunut.
Saksan hallitus ei havainnut bolshevismin hiljaista työtä, se piti sitä rehellisenä tai ainakin tahtoi pitää sitä sellaisena. Se ryhtyi sen kanssa edelleen neuvotteluihin niistä kohdista, joiden määrittelyn Brestin rauha oli jättänyt avoimeksi. Meidän hallituksemme luottamusta ei mikään voinut horjuttaa, ei edes hyvittämättä jäänyt lähettiläänmurha Moskovassa. Se meni aivan epäröimättä bolshevismin sille virittämään ansaan; kaikkia muita virtauksia Venäjällä se sen sijaan epäili. Bolshevikkihallitus oli hyvin sovitteleva; se myöntyi Saksan toivomuksiin Viroon ja Liivinmaahan nähden, tunnusti Georgian itsenäisyyden, myöntyi vähittäin maksamaan sotakorvausta ja lupaili raaka-aineita, muun muassa öljyä Bakusta. Saksan vastalahjat olivat vähäisiä. Pääasiassa niihin sisältyi seuraavat lupaukset: hiilien luovutus Donets-alueelta, viljankuljetus Kubanin alueelta rautateitse Donin Rostovista pohjoiseen, mikä tuskin kuitenkaan oli suoritettavissa Donin-kasakkain tähden, ja viimein painostus Turkkiin, ettei se valloittaisi Bakuta. Edelleen me suostuimme tyhjentämään helmikuussa miehittämämme alueen Iso-Venäjää Beresinan ja Väinäjoen varrella sitä myöten kuin sotakorvausta maksettaisiin. Todellisuudessa maksettiinkin myöhemmin ensimmäiset erät aivan oikein, mitä minä tosin olin epäillyt.
Meidän hallituksemme luottamus bolshevikkeihin meni niin pitkälle, että se tahtoi luovuttaa aseita ja ampumatarpeita herra Joffelle. Herrat, jotka toivat minulle kysymyksessä olevan ulkoasiainministeriön kirjelmän, sanoivat minulle: "Nämä sotatarpeet jäävät Saksaan, herra Joffe tulee käyttämään niitä täällä meitä vastaan."
Spaan neuvotteluissa oli valtakunnankansleri myöntynyt, mitä Georgian-politiikkaamme tulee, siihen, että eversti v. Kress, joka oli palannut Palestiinan rintamalta Saksaan, matkusti hänen sijaisenaan Tiflikseen, mukanaan yksi tai kaksi komppaniaa suojelusväkeä. Pontevampi esiintyminen täällä oli käynyt tarpeelliseksi. Tätä vaati ennen kaikkea meidän halumme saada sotilaallista vahvistusta näiltä seuduilta, mutta myöskin tarve saada raaka-aineita. Tässä suhteessa emme voineet luottaa Turkkiin, sen näytti uudelleen Turkin käyttäytyminen Batumissa. Se otti kaikki saatavissa olevat varat itselleen. Bakun öljyä me saisimme vain siinä tapauksessa, että itse pitäisimme puolemme. Käyttövoima-aineiden puute kotona, talvivalaistuksemme kaikki vaikeudet sivuilmiöineen olivat minulla liiankin tuoreessa muistissa. Nyt 7:nnen armeijan hyökkäyksen tapahduttua olivat myös armeijan käyttöainevarastot loppuunkulutetut; niiden puute oli hyvin tuntuva. Ukrainan rautatiet tarvitsivat myös öljyä. Öljynsaanti Romaaniasta oli kohonnut aivan erinomaisesti; parempi tulos ei olisi ollut mahdollinen. Siitä huolimatta ei voinut ajatellakaan puuttuvien varastojen täyttämistä. Tämä näytti nyt käyvän mahdolliseksi Taka-Kaukaasian, etenkin Bakun avulla, kunhan vain samalla kuljetusolot saataisiin järjestymään. Kenttärautateiden ylipäällikön oli selvitettävä säiliölaivoja koskeva kysymys. En juuri ilostunut, kun bolshevikit myöhemmin upottivat Novorossiskissa Mustanmeren suurimman höyryöljylaivan "Elbruksen" pelkästään vahingoittaakseen meitä. Rautatieosa Batum—Tiflis—Baku, jonka varrella oli paljon öljyvaunuja, piti eversti v. Kressin yksissä neuvoin Turkin kanssa ottaa liikenteeseen. Suuri merkitys oli tietysti sillä, miten me pääsisimme Bakuhun. Suhteemme neuvostohallitukseen ehkäisi tässäkin toimimasta tarmokkaasti ja nopeasti. Aluksi pääsivät englantilaiset tämän kaupungin herroiksi, tullen elokuun alussa Enselistä Kaspianmeren yli.