Kreivi v. Roedernin ehdotuksen, että majuri vapaaherra v. dem Busche puhuisi myös herrainhuoneessa, ylin armeijanjohto hylkäsi. Minusta se olisi tehnyt sen vaikutuksen, kuin olisi tahdottu tällä vaikuttaa Preussin sisäiseen politiikkaan. Välittömän painostuksen kautta tahdottiin saada herrainhuone luopumaan siitä kannasta, mikä sillä tähän asti oli ollut Preussin valtiomuotokysymyksessä.
Lokakuun 2:sena kello 9 aamulla varakansleri v. Payer vei majuri vapaaherra v. dem Buschen esittämään tilannetta valtiopäiväin kokoontuneille puolueenjohtajille. Varakansleri oli läsnä neuvotteluissa. Majuri vapaaherra v. dem Busche tunsi minun mielipiteeni ja tarkoitukseni. Hän oli merkinnyt näitä muistiinkin ennen esitystään. Hänen esityksensä oli kauttaaltaan asiallinen. Hän kuvasi Bulgaarian luopumisen jälkeen Balkanilla muodostuneen sotatilanteen ehkä liian edulliseksi, olosuhteet länsirintamalla luottamusta herättäviksi. Joukkoja hän kiitti. Kuten ehdottomasti tulikin, kuvasi hän täyteväkikysymyksemme hyvin vakavaksi ja viittasi siihen, että me emme enää kyenneet peittämään tappioitamme. Miesten lukumäärä pataljoonissa oli vähentynyt 540:een, ja tämäkin luku voitiin pysyttää ainoastaan hajoittamalla 22 divisioonaa, s.o. 66 jalkaväkirykmenttiä. Henki varaväessä oli huono.
Majuri vapaaherra v. dem Busche tuli seuraaviin ponsiin:
"Me voimme vielä jatkaa sotaa jonkun aikaa, tuottaa vastustajalle ankaria tappioita, jättää jälkeemme autioksi hävitettyä maata; voittaa emme tällä enää voi.
"Tietoisuus tästä ja tapausten kulku ovat kypsyttäneet herra kenraalisotamarsalkassa ja kenraali Ludendorffissa päätöksen ehdottaa Hänen Majesteetilleen, että taistelu lopetettaisiin, jotta Saksan kansa ja sen liittolaiset säästyisivät uusilta uhreilta.
"Samoin kuin meidän suuri hyökkäyksemme heinäkuun 15:ntenä keskeytettiin heti, kun sen jatkaminen ei enää ollut oikeassa suhteessa sen vaatimiin uhreihin, samoin oli nyt päätettävä luopua sodan toivottomasta jatkamisesta. Tämä voidaan vielä tehdä. Vielä on Saksan kansa tarpeeksi voimakas pidättämään vastustajaansa kuukausimääriä, saavuttamaan paikallista menestystä ja vaatimaan ententelta uusia uhreja. Mutta jokainen päivä vie vastustajan päämääräänsä lähemmäksi ja tekee sen vähemmän taipuvaiseksi kanssamme solmimaan rauhan, joka on meille siedettävä.
"Siksi ei ole yhtään hetkeä hukattava. Jokainen vuorokausi voi huonontaa tilannetta ja suoda vastustajallemme tilaisuuden nähdä vielä selvemmin, miten heikkoja me nyt olemme.
"Tällä voisi olla mitä onnettomimmat seuraukset rauhantoiveisiin ja sotilaalliseen asemaan nähden. Ei armeija eikä kotimaa saa ryhtyä mihinkään, joka osoittaisi heikkoutta. Samaan aikaan kuin rauhantarjous tehdään, täytyy kotimaassa muodostua yksimielinen rintama, josta käy ilmi, että järkähtämättömästi vaaditaan sodan jatkamista, jollei vihollinen suostu minkäänlaiseen tai ainoastaan nöyryyttävään rauhaan.
"Jos näin kävisi, niin riippuisi armeijan kestävyys ratkaisevasti kotimaan lujuudesta ja siitä hengestä, joka kotoapäin virtaa armeijaan."
Esityksessään ilmitoi majuri vapaaherra v. dem Busche minun ohjelmani ja myös minun mielipiteeni. Hän ei puhunut ainoastaan valtiopäivämiehille, vaan myös sille uudelle hallitukselle, joka näiden riveistä oli astuva esiin. Soturi, joka jo neljän vuoden ajan on saanut käydä mitä vaikeinta taistelua puutteellisin apukeinoin, tylsistyy vaaroja vastaan. Toisin on sen laita, joka äkkiä näkee kirkkaassa valossa niin suunnattoman suuret vaikeudet.