Asema Serbiassa ja Tonavalla ei siis ollut turvattu, mutta ei vielä myöskään luhistumaisillaan.
Adrianopolin luona ja Maritsan alajuoksulla oli jo englantilaisia joukkoja. Turkkilainen rajavartiasto oli siellä erittäin heikko. Konstantinopolissa olevat saksalaiset joukot ja virastot valmistuivat lähtemään laivoilla kaupungista Odessaan, jos entente hyökkäisi.
Tätä sotilaallista yleistilannetta oli minun pidettävä silmällä määrätessäni asenteeni Wilsonin toiseen noottiin.
X.
Vastatessaan meidän toiseen noottiimme ei Wilson antanut meille mitään; hän ei myöskään sanonut, asettuiko entente noiden 14 pykälän kannalle. Hän vaati sukellussodan lopettamista, esitti meidän sodankäyntimme länsirintamalla kansainvälistä oikeutta loukkaavaksi ja sekaantui jälleen epäselvin sanoin syvälle meidän sisäpoliittiseen elämäämme. Minkäänlainen epätietoisuus vihollistemme tarkoituksista ja Clemenceaun ja Lloyd Georgen vaikutuksen määräävyydestä ei enää ollut mahdollinen. Wilson ei halunnut vastustaa Ranskan ja Englannin pitkälle meneviä vaatimuksia. Me olimme raskaan ratkaisun edessä. Meidän oli nyt selvästi ja yksinkertaisesti päättäminen, tahdoimmeko antautua ententen armoille tai pitikö hallituksen nostattaa kansa viimeiseen epätoivon kamppailuun. Meidän täytyi vastata noottiin arvokkaasti ja lujasti, meidän oli vielä kerran tehostettava rehellistä pyrkimystämme aselepoon, mutta samalla oli meidän lämpimästi puolustettava urhoollisen armeijamme kunniaa. Sukellussodan tarjoamaa asetta emme saaneet heittää kädestämme. Sillä olisimme jo astuneet antautumisen tielle.
Nootin johdosta neuvoteltiin sotakabinetin istunnossa lokakuun 17:ntenä Berliinissä. Eversti Heye ja minä olimme läsnä. Olin pyytänyt myös kenraali Hoffmannin saapumaan sinne. Rintamalla taisteli 18:s armeija tänä päivänä ankaraa taistelua.
Valtakunnankansleri asetti jälleen eri kysymyksiä ja esitti aluksi minuun kääntyen suunnilleen seuraavaa: Wilsonilta oli saapunut uusi nootti, joka sisälsi lisäyksiä hänen vaatimuksiinsa. Wilson oli ilmeisesti ulkoapäin tulevien vaikutusten johdosta joutunut vaikeaan asemaan. Hän näytti toivovan, että me suostuisimme jatkamaan neuvotteluja ja toivoi meidän voittavan sotaan-yllyttäjien vastustuksen. Ennenkuin noottiin voitiin vastata oli selvitettävä, mitä Saksan sotilaallinen asema vaati.
Minulla oli toinen käsitys vihollistemme ajatustavasta. Minä näin nyt yksinomaan vihollisen tuhoamishalun uhkaavan meitä.
Niihin moniin kysymyksiin, joita minulle tehtiin, asetuin periaatteessa seuraavalle kannalle:
"Minulle on jo aikaisemmin esitetty joukko kysymyksiä, joihin on aivan mahdotonta vastata tarkalleen. Sota ei ole matemaattinen tehtävä. Sodassa tulee eteemme joukoittain todennäköisyyksiä ja epätodennäköisyyksiä. Kukaan ei tiedä, mitä lopulta tapahtuu. Kun me elokuussa 1914 tulimme Itä-Preussiin ja annoimme määräykset Tannenbergin taisteluun, ei kukaan tiennyt, kuinka kävisi, marssisiko Rennenkampf vai ei. Hän ei marssinut, ja voitto saavutettiin. Sodankäynti riippuu sotaonnesta. Ehkä Saksakin saa sen takaisin.