Armeijan ylikomento itse olisi mieluummin koonnut armeijan Beuthenin ja Pleschenin seuduille. Ylin armeijanjohto piti kuitenkin Itävalta-Unkarin armeijan asemaan nähden tarpeellisena siirtää rintamaansijoittumisen jyrkemmin kaakkoa kohti, jotta saksalainen apu Itävalta-Unkarille ja sen armeijalle olisi silmäänpistävämpi. 9:nnen armeijan oikea sivusta, XI armeijaosasto, joutui siten Krakowaan, vasen vietiin näin ollen kauemmaksi etelään. Läheinen liittyminen Itävalta-Unkarin armeijaan tietysti rajoitti 9:nnen armeijan liikuntavapautta. Siitä ei kuitenkaan ollut erikoisia haittoja.
Syysk. 17 p:nä saapui kenraalieversti v. Hindenburg Breslauhun, osa esikuntaa mukanaan. Olimme jälleen kutsutut tärkeälle paikalle sotaiseen yhteistyöhön.
Minä itse lähdin jo 18 p:nä Neu-Sandeciin, Itävalta-Unkarin armeijan päämajaan. Matkalla, joka tapahtui rumalla sateisella säällä, sain nähdä uutta. Ylä-Schlesia ja sen korkea kulttuuri olivat tähän saakka olleet minulle vieraat. Galitsiassa tutustuin Euroopan luultavasti rappeutuneimpaan maahan ja sain käsityksen puolalaisten isännyydestä. Erikoisesti takapajulla oli puolalais-juutalainen, vielä enemmän takapajulla kuin hänen uskon- ja heimoveljensä Puolassa. Se ei ole vain tämän kansan oma syy, vaan myös niiden, jotka ovat sitä hallinneet.
Neu-Sandecissa ilmoittauduin arkkiherttua Friedrichille, miehelle, jolla on lämmin saksalainen sydän ja oikeat sotamiehen tunteet. Muistelen häntä kunnioituksella. Itävalta-Unkarin armeijan sotatointen henkinen johtaja oli kenraali v. Conrad, älykäs, henkisesti erinomaisen joustava ja huomattava kenraali. Hän oli sotapäällikkö, jolla oli harvinainen aaterikkaus, ja Itävalta-Unkarin armeijalle hän antoi alati uutta virikettä. Se on oleva hänen iäinen ansionsa. Itävalta-Unkarin armeija ei ollut kuitenkaan riittävän voimakas jokaisessa yksityisessä tapauksessa toteuttamaan hänen rohkeita suunnitelmiaan. Armeijan hyväksi oli rauhan aikana tehty liian vähän. Sitä laiminlyötiin aivan huomattavasti eikä se kotimaassaan nauttinut sitä arvoa, joka velvoittaa tekoihin, kuten meidän saksalainen armeijamme. Rintama-upseerikunnan kukoistus, joka yli kansallisuus-eripuraisuuden oli armeijaa koossa pitänyt, oli jo ohi; se mitä myöhempänä kautena vielä oli jäljellä, jätti monessa suhteessa toivomiselle sijaa eikä enää muodostanut armeijan kittiä. Hyvä, urhoollinen sotamieskantakin oli jäänyt tappotantereille. Itävalta-Unkarin armeija oli kasvatettu aivan toisella tavalla kuin Saksan armeija. Kenraali v. Conrad ei ollut tähän saakka antanut suurta arvoa rauhanaikaiselle opetuksellemme. Nyt hän tunnusti minulle julkisesti kannattavansa sen periaatteita. Hänen mielestään ei varsinkaan voitu antaa kylliksi arvoa kaikelle sille, joka vahvisti mieskuria. Itävalta-Unkarin armeijan yleisesikunta oli liian paljon teoriain vallassa ja rivipalvelukselle vieras. Käskettiin liian paljon ylhäältä päin ja kaikki itsenäisen toiminnan ilo masennettiin.
Etappilaitos oli hyvin kehitetty, mutta se nieli suunnattomasti upseereja.
Suhteeni kenraali v. Conradiin pysyi aina tyydyttävänä; erikoisen edullisesti vaikutti se, että joskus tapasimme toisemme. Usein sain sen vaikutuksen, ikäänkuin ei esikunnassani ollut Itävalta-Unkarin yhdysside-upseeri olisi ilmoittanut vain tosiasioita, vaan myös juoruja. Liittolaisvallan yhdysside-upseerilla on erikoisen tärkeä tehtävä. Hän saattaa helposti saada aikaan vahinkoa. Siitä syystä hänen tulee olla kauttaaltaan vakaantunut persoonallisuus.
Pohdimme edellisiä ja tulevia sotatoimia. Itävalta-Unkarin armeija ei ollut peräytymistään jatkaessaan kulkenut vain Sanin, vaan Wislokankin yli, se seisoi nyt yli 40:n divisioonansa keralla yhteensullottuna Karpaattien ja Veikselin välillä Wislokan länsirannalla. Minulle oli käsittämätöntä, kuinka armeijalle oli siinä tilaa. Suuri sotavanki-hukka, josta sain myöhemmin kuulla, selitti asian. Armeija oli suunnattomasti kutistunut. Kenraali v. Conrad teki rohkean päätöksen, kun hän Saksan apuun luottaen päätti lokakuun alussa uudelleen lähteä hyökkäämään, vaikkapa Itävalta-Unkarin armeijan aluksi täytyisikin venäläisten painostuksen vuoksi peräytyä vielä kauemmaksi.
9:s armeija jo rintamaansijoittumisellaan suojeli sen pohjoista sivustaa kiertämiseltä; sen tuli ensinnäkin päästä Itävalta-Unkarin armeijan tasalle ja sitten edetä sen mukana Veikselin pohjoispuolella. Liittoutuneiden armeijain tuli käydä venäläisen kimppuun, missä vain sen kohtaisivat. 9:nnen armeijan piti tällöin tarkkaan varoa vapaata vasempaa siipeään ja avointa vasenta sivustaansa.
Venäläisten puolella oli Veikselin laajassa, länttä kohti avoimessa mutkassa aluksi vain joitakuita ratsuväkidivisioonia ja tarkka-ampujabrigaadeja. Nämä eivät voineet estää, että saksalainen rajansuojelusjoukko oli siirtynyt Puolan alueelle ja Woyrschin maaupuolustusosasto oli marssinut suoraan Puolan poikki Radomin kautta Veikselille kulkeakseen tämän poikki Sanin suun pohjoispuolella. Tämä joukko-osasto oli antanut apuaan Itävalta-Unkarin armeijalle vielä ennenkuin tämä joen itäpuolella kärsi tappion.
Venäjän armeijan valtava pääosa oli vielä Sanin itäpuolella, heikkoja osia vain joen länsipuolella ja Itä-Preussissä lyödyt osat ylisen Narewin ja Niemenin varrella. Siperialaiset armeijakunnat eivät vielä olleet kaikki saapuneet Venäjän länsirajalle, osaksi ne vielä olivat matkalla. Ne olivat erikoisen hyvät ja antoivat meille paljon tekemistä.