Vuoden 1914 sotaretki ei saanut aikaan ratkaisua. Kuinka siihen oli vuonna 1915 pyrittävä, siitä en voinut luoda itselleni käsitystä. Vuoden vaihteessa oli muodostettu neljä uutta armeijaosastoa, joiden piti helmikuussa olla taistelukunnossa. 1914 syksyllä uusia joukkoja muodostettaessa saadut kokemukset oli otettu varteen. Nämä joukko-osastot olivat taistelutehoisemmat kuin silloiset muodostukset, sillä jokaiseen komppaniaan oli annettu kantajoukko sotaa kokeneita ja erikoisen kunnollisia upseereja, aliupseereja ja sotamiehiä. Korkeammatkin paikat oli sangen hyvin täytetty. Minä toivoin luonnollisestikin, että nämä neljä armeijaosastoa lähetettäisiin itään, jotta voisimme antaa Venäjälle edelleenkin iskuja ja heikontaa sen vastustusvoimaa, sikäli kuin omat voimamme sallivat. Suunnittelimme Itä-Preussissa uutta taistelua. Strateegisesti se olisi ollut aivan mahdollinen Karpaateillakin, jos Unkarin rautateitä olisi rauhan aikana paremmin kehitetty.
Jo vuodenvaihteessa Itävalta-Unkarin armeijan ylikomento pelkäsi, että Przemysl keväällä kukistuisi ja lisäksi se pelkäsi, että Unkariin hyökkäisi suuri vihollisen sotavoima, Siellä venäläinen oli jatkanut hyökkäystään kenraali Boroevicin armeijaa vastaan ja saanut haltuunsa Karpaattien harjanteen. Kenraali v. Conrad tahtoi nyt itse ryhtyä suurisuuntaiseen vastahyökkäykseen ja samalla päästää Przemyslin piirityksestä.
Minusta näytti olevan syytä tukea Itävalta-Unkarin armeijaa Karpaateilla sen sisällisten olojen vuoksi; siihen oli sitäkin enemmän syytä, kun Venäjän armeijaan ei muualta voitu tarmokkaasti päästä käsiksi. Kysymyksenalaista vielä oli, oliko se Itä-Preussissä mahdollista; emme vielä tienneet, saisimmeko oikeuden käyttää noita neljää joukko-osastoa. Minun täytyi sentähden kannattaa saksalaisten voimain lähettämistä Unkariin, ottamalla niitä itärintaman ylipäällikön käskynalaisista joukoista. 9:s armeija oli Puolassa sangen suppealla alalla. Asemat olivat parhaillaan syntymässä. Maailmansota oli opettanut, että asemasodassa puolustuksen rintamaleveydet voivat olla melkoista suuremmat kuin oli tähän saakka otaksuttu. 9:nnestä armeijasta voitiin ottaa koko monta divisioonaa muualla käytettäväksi. Rintamahyökkäysten jatkamista täällä tai Pilitzan eteläpuolella, jota eräältä taholta ehdotettiin, en voinut hyväksyä. Unkarin rintamaa varten vapautettiin II:n armeijaosaston ylikomento, 1:nen jalkaväkidivisioona ja 48:s reservidivisioona, sitä paitsi yksi vahvistettu kolmen rykmentin brigaadi, josta myöhemmin muodostettiin kaartindivisioona, ja 5:s ratsuväkidivisioona. Samalla tuotiin vielä lisää reservejä itärintaman ylipäällikön käytettäväksi. Jos luvattujen apujoukkojen kanssa kenraali v. Conradin aikoma hyökkäys voitiin toteuttaa, oli se parempi kuin pelkkä torjuminen.
Kenraali v. Conrad puolestaan päätti mikäli mahdollista heikontaa Serbian rajalla olevia joukkoja ja kuljettaa Karpaateille kaikki, mitä suinkin liikeni. Hän aikoi päävoimillaan Uzsokin ja Duklan solain väliltä suunnata pääiskun Przemysliä kohti. Idempänä piti saksalaisten joukkojen itävalta-unkarilaisilla joukoilla vahvistettuina seurata saksalaisena etelä-armeijana päävoimain etenemistä Przemysliä kohti ja olla päävoimain oikeanpuolisena sivustaporrastuksena.
Saksalainen eteläarmeija, jonka komentaja, kenraali v. Linsingen, oli erinomaisen huolellinen ja tarmokas johtaja, oli siksi heikko, ettei sillä voitu kiertoliikettä suorittaa. Sen olisi täytynyt kaartaa kaukaa Bukovinan kautta. Ei rautatieverkkokaan soveltunut semmoisiin aikeisiin.
Meidän keskustellessamme sotatoimista yllätti minut ylimmän armeijanjohdon sähkösanoma, jonka mukaan minusta oli tullut eteläarmeijan yleisesikunnanpäällikkö.
Kenraalisotamarsalkka v. Hindenburg ei tahtonut erota minusta. Seikkaperäisessä kirjelmässä hän Hänen Majesteetiltaan pyysi, että minä saisin jäädä hänen luokseen ja entiseen toimeeni.
Samoin kuin silloin Insterburgissa hyvästelin kuitenkin nytkin esikunnan ja astuin uuteen toimeeni, ollen kuitenkin varma siitä, että pian saisin palata takaisin.
Matkalla Karpaateille keskustelin Breslaussa kenraalien v. Conradin ja v. Falkenhaynin kanssa, ja tässä keskustelussa sovittiin lähemmin rintamasijoituksen ja sotatointen yksityisseikoista. Erityisesti harkittiin sotajoukkojen varustusta. Kenraali v. Conrad ei pitänyt vuoristovarustusta tarpeellisena. Tullessani myöhemmin rintamaansijoitusalueelle huomasin, että ehdoton pakko vaati sitä. Kiireimmiten ryhdyin sitä hankkimaan.
Väestö otti meidät Unkarissa vastaan sangen lämpimästi, samoin kuin myöhemmin Siebenbürgiäkin vapauttaessamme. Mutta kun olimme velvollisuutemme tehneet, katosi kiitollisuuden tunne sangen nopeaan. Tapahtui kaikenlaista semmoista, joka teki sotajoukkojemme elämän ikäväksi. Magyarit ovat voimallista isäntävalta-kansaa, mutta heiltä puuttuu Itävalta-Unkarin yhteisten etujen käsitys, eivätkä he ota huomioon Unkarissa eläväin lukuisain kansallisuuksien oikeutettuja toiveita ja tarpeita. Unkari oli kaksoismonarkian vahvempi osa ja se väärinkäytti tätä asemaansa pakottaakseen koko valtakunnan onnettomaan ulkopolitiikkaan Serbiaa ja Romaaniaa kohtaan. Me sallimme tämän valitettavasti.