Dubissan linjaa puolustimme ankarin taisteluin. Sehaulenia emme voineet ajan pitkään vallassamme pitää ja vain osa sikäläisistä runsaista ja meille niin erinomaisen tärkeistä nahkavarastoista voitiin kuljettaa pois.
Jo toukokuussa täytyi meidän luovuttaa kaupunki viholliselle takaisin, mutta jäimme aivan sen eteläpuolelle. Ratsuväkemme oli Windaun varrella Kurschanyn alapuolella aina Hasenpotin seudulle saakka, joskus vihollinen murtautui sen läpi, mutta lopulta se sittenkin piti jokilinjan hallussaan.
3:s ratsuväkibrigaadi oli toukok. 7 p:n illalla vallannut Libaun. Tiesimme kyllä erinomaisesti, että siellä olevat venäläiset joukot merkitsivät hyvin vähän, mutta emme tienneet, missä kunnossa varustukset olivat. Sotasatamana Libau oli jo ennen sotaa lakannut toimimasta. Sen laajat sotilaalliset satamalaitokset todistivat tsaarinaikuisen Venäjän suurisuuntaisuutta kaikilla aloilla, jotka koskivat valtakunnan mahtiasemaa. Kaupungissa oli tärkeitä teollisuuslaitoksia, muun muassa väkälankatehdas, joka oli Venäjän suurimpia. Everstiluutnantti Hoffmann ehdotti äkkiyllätystä. Minä suostuin siihen. Sotajoukkoa meillä ei ollut paljoa. 3:s ratsuväkibrigaadi, jota eversti v. der Schulenburg johti, pari-kolme pataljoonaa ja muutama siellä jo olevain reservidivisioonain patteri sai käskyn lähestyä kaupunkia idän puolelta, sillä välin kuin yksi nostoväkipataljoona eteni etelästä käsin rannikkoa pitkin ja torpedoveneet tekivät hyökkäyksen meren puolelta. Linnoitusta ei toden takaa puolustettu. Varusväki räjähytti varustukset ilmaan, rannikkotykit osoittautuivat kuviksi. Heikko varusväki, 1500 miestä, antautui joukkojemme etelästä ja idästä tunkeutuessa kaupunkiin. Libaun valloitus ei ollut mikään urotyö, josta maailmanhistoria tulevaisuudessa puhuisi, mutta se oli onnistunut yritys, jota kaikki mukana olleet mielellään muistelevat. Erittäin suuri arvo oli sillä seikalla, että se tapahtui ilman tappioita; tämä oli sopusoinnussa pyrkimyksieni kanssa saada vähillä tappioilla menestystä. Joukko voi ylpeillä siitä, että se voi kestää suuria tappioita ja sen kautta voittaa. Johtajan tulee ajatella toisin.
III.
Kenraali v. Mackensen oli toukokuun 2:sen päivän aamuhetkinä hyvin valmistetulla ja joukkojen loistavasti suorittamalla hyökkäyksellä murtanut venäläisten rintaman Dunajecin keskijuoksulla. Seuraavina päivinä valloitettiin venäläisten toinen ja kolmas linja. Venäläinen lähti silloin Unkarista, peräytyen Karpaattien selänteen poikki pohjoista kohti. Unkari vapautettiin ja Itävalta-Unkarin armeija tuli nyt ratkaisevasti autetuksi. Olikin aika, sillä Italia yhtyi näinä päivinä sotaan. Sen armeijaan kuului yli 600.000 miestä ilman niitä lukuisia toisen linjan muodostuksia, joita ei käytetä välittömästi taisteluun. Ententelle se oli valtava voimain lisäys.. Syyskuussa Italian rintamajoukkojen koko miesluku oli jo noussut 900.000 mieheen.
Kenraali v. Mackensen tunki hellittämättä Sania ja Jaroslawia kohti ja toukok. 15:ntenä rynnäköllä valloitti siltalinnakkeen. Itävalta-unkarilaiset naapuriarmeijat tarrasivat molemmin puolin kiinni eteenpäin tunkeutuviin saksalaisiin joukkoihin ja saksalainen eteläarmeijakin kävi hyökkäämään ja eteni Stryjn yli pohjoista kohti. Kesäkuun alussa Przemysl uudelleen valloitettiin venäläisiltä takaisin.
Veikselin latvaosan pohjoispuolella venäläinen jätti Nidan väistyäkseen takaisin Veikseliä kohti. Kenraali v. Woyrsch saattoi toukokuun puolivälissä vasenta siipeään paikallaan pitäen edetä Kielceen saakka.
Karpaattien ja Pilitzan välillä olevain venäläisten armeijain oli niin ollen täytynyt luopua asemistaan ja ne olivat samalla kärsineet suuria tappioita. Liittolaiset eivät kuitenkaan yleensä voineet muuta kuin ajaa niitä takaa rintaman puolelta, vaikka ne kaikin tavoin koettivatkin tehdä paikallisia kiertoliikkeitä ja varsinkin koettivat päästä venäläisen Karpaattien-armeijan läntiseen siipeen käsiksi. Itävalta-Unkarin armeija koetti Bukowinassa saada satimeen sen oikealla siivellään, mutta tämä yritys raukesi tyhjiin. Voimat olivat riittämättömät. Se päättyi lopulta peräytymiseen vihollisen painostuksen vuoksi.
Vaikeat selkäpuolen yhteydet pakottivat aluksi pysäyttämään etenemisen Sanille. Kesäkuun alussa vaikeudet oli saatu voitetuksi. Hyökkäystä jatkettiin nyt. Saksalaisten joukkojen osalle tulivat aina vaikeimmat taistelutehtävät. Kesäk. 22:sena valloitettiin Lemberg takaisin, pian sen jälkeen otettiin Rawa Ruska väkirynnäköllä ja venäläinen pakotettiin edelleen peräytymään Bugia kohti. Vihollinen peräytyi nyt Veikselin vartta alaskinpäin Lublinia—Ivangorodia kohti.
Olimme tietysti Lötzenissä mitä suurimmalla jännityksellä seuranneet Galitsian tapauksia ja luoneet itsellemme pysyvän kuvan, kuinka voisimme edelleenkin tarmokkaasti tukea sotatoimia Venäjää vastaan. Toistaiseksi olimme sitoneet voimamme. Venäläinen heikonsi kuitenkin rintamaansa, varsinkin 9:nnen armeijan edessä. Länsi- ja Itä-Preussin etelärajaltakin se vei joukkoja Galitsiaan. 10:nnen armeijan edessä olevalta rintamalta se meidän Liettuaan hyökätessämme oli lähettänyt sinne joukkoja. Vihollinen oli siis edessämme kaikkialla käynyt ohuemmaksi. Mekin olimme jo ottaneet rintamastamme ja vähitellen kaakkoisen rintaman sotatoimiin lähettäneet paljon joukkoja. Hiljalleen saatoimme kuitenkin yhä vieläkin edetä. Rintaman suunnattoman pituuden vuoksi oli joukkojen vähennyksellä kuitenkin lopulta rajansa. Asemat olivat ainakin siten miehitettävät, että yksityinen sotamies voitiin laskea lepäämään. Vasta kun ylin armeijanjohto kesäkuussa meille myönsi muutamia äsken muodostettuja nostoväkirykmenttejä, saatoimme ruveta varustamaan divisioonia omia hyökkäystoimiamme varten.