Venäläisten rintaman takaisintunkeminen Galitsiassa ei tuottanut sodan ratkaisua, vaikka se olikin heille niin tuntuva isku. Venäläiset peräytyivät taistellen niin kauas kuin me yhteyksiimme nähden saatoimme seurata. He eivät vielä taistelleet venäläisellä alueella, omalla pohjallaan, vaan saattoivat vielä luovuttaa paljon alaa, ennenkuin siellä olivat. Lisäksi olivat meidän tappiomme näissä rintamahyökkäyksissä melkoiset. Täytyi harkita, eivätkö muut sotatoimet tarjoaisi parempia mahdollisuuksia. Gallwitzin armeijaosaan, josta sillä välin oli muodostettu 12:s armeija, saatoimme ehkä koota 9 tai 10 divisioonaa hyökkäystä varten Narewin alijuoksua vastaan, mutta emme siitä paljoakaan toivoneet. Saatoimme pitää varmana, että venäläinen sopivassa tilaisuudessa tekisi vastarintaa ja sitten jälleen peräytyisi, samoin kuin se oli tehnyt Galitsiassakin.
Teoreettisesti edullisemmalta näytti nytkin se sotatoimi, jota talvitaistelun jälkeen olimme ajatelleet: eteneminen Ossowjetzin—Grodnon, ehkä vielä Lomshankin linjalla. Semmoisella marssilla olisi voinut olla ratkaiseva vaikutus. Se vei lyhintä tietä Itä-Galitsiasta Veikselin ja Bugin välillä peräytyvän venäläisen armeijan selkään. Tutkimme Ossowjetzin kahden puolen suot löytääksemme ylimenopaikan, mutta tulos oli kielteinen, kuten odotettava oli. Maanlaadun vuoksi oli ylimeno siellä mahdoton. Meidän täytyi ottaa lukuun, että taktillisesti itsessään jo sangen vahva ja luultavasti vahvoilla joukoilla puolustettukin linja Ossowjetz—Grodno tekisi vakavaa vastarintaa. Ei ollut luultavaa, että siellä voittaisimme vastarinnan ja muut vaikeudet. Minua suretti syvästi, etten voinut semmoista hyökkäystä puoltaa, en edes ylimmän armeijanjohdon tiedustellessa.
Pohjoisemmassa kaikki sotatoimet etääntyivät Grodnon kaakkoispuolella olevasta ratkaisevasta kohdasta. Tämä epäkohta oli korvattava nopeudella, varsinkin jos vihollisen peräytyminen muuttuisi entistä nopeammaksi. Tässä tapauksessa tuli vihollisen sivustaan käydä kiinni yhä enemmän ja enemmän Wilnon—Minskin suunnassa. Saksalaisten valtava eteneminen Grodnon—Kownon välillä ei ollut riittävän tehokas, olisimme joutuneet pussiin. Edullisemmalta näytti antaa 10:nnen armeijan vallata Kowno lännestä samalla kuin Niemenin-armeija sen kiersi pohjoisen puolelta. Kun tämä linnoitus, venäläisten Niemenin-puolustuksen kulmakivi, kukistuisi, avautuisi samalla tie Wünoon ja Venäjän armeijan päävoimain selkään. Sen täytyisi silloin tehdä valtava harppaus taapäin. Jos Niemenin-armeija ja 10:s armeija ajoissa saisivat vähänkin apua ja niille varustettaisiin runsaasti kolonnia ja kuormastoa, niin oli toivottava, että tämän harppauksen sivustaan voitaisiin pohjoisesta Wilnosta päin käydä siksi tehokkaasti, että kesäsotaretki 1915 päättyisi Venäjän sotavoimain ratkaisevalla heikontamisella. Tämä tulos saavutettaisiin sitä helpommin, kuta enemmän sotatoimet Itä-Galitsiasta siirtyisivät Bugin itäpuolella olevaan seutuun.
Tämän suunnitelman toteuttamista varten Niemenin-armeijaa vahvistettiin 41:sellä jalkaväkidivisioonalla, 76:nnella reservidivisioonalla ja 4:nnellä ratsuväkidivisioonalla, jotka otettiin 8:nnesta armeijasta.
Hyökkäys Kownon kimppuun oli käynyt yksinkertaisemmaksi sen johdosta, että toukokuun puolivälissä, kun venäläiset olivat tehneet Kownon länsipuolella olevista metsistä hyökkäysliikkeen Shakia kohti, meidän linjamme oli näissä metsissä siirretty eteenpäin siksi kauas, että saatoimme kuljettaa asemiin raskaimman tykistömme. Tämä venäläisten hyökkäys oli ollut meille yllätys ja alussa se eteni rajaa kohden melko kauas. Ei ollut mahdollista selvään nähdä, oliko sen määrä valmistaa suurempaa hyökkäystä 10:nnen armeijan heikkoa pohjoista siipeä vastaan. Tämän armeijan ylikomento kokosi nopeaan Wilkowishkiin kenraali Beckmannin johtoon eri divisioonista osia, ja nämä joukot löivät sangen pian vihollisen takaisin. Tunsimme jonkun verran huojennusta, kun asema siellä taas laukesi jännityksestään. Kenraali Beckmann kulki myöhemmin Niemenin poikki, jossa hänet alistettiin Niemenin-armeijanjohdon alaiseksi.
Valmistuksien sotatoimia varten Kownoa vastaan piti alkaa, kun Hänen Majesteettinsa kutsui kenraalisotamarsalkan ja minun heinäk. 1 p:ksi Poseniin. Yleisesikunnan päällikön ehdotuksesta, kenraalisotamarsalkan esityksen kuultuaan, keisari täällä päätti, että hyökkäyssotaa Puolassa jatkettaisiin, varsinkin että 12:nnen armeijan tuli murtautua edessään olevan vihollisen läpi ja tunkeutua Narewia kohti, jota vastoin 9:nnen armeijan kenraali v. Woyrschin johdossa piti edetä Veikselille. Muutoin liittoutuneiden armeijain piti jatkaa etenemistä Bugin ja Veikselin välillä.
Ylin armeijanjohto luuli tällä sotatoimella vielä voivansa tuhota osan Veikselin kaarteeseen yhä jääneestä Venäjän armeijasta. Minun täytyi jättää ajatukseni sikseen, mutta minä toivoin, että minun haluamani sotatoimi toteutettaisiin, kun kenraali v. Gallwitz olisi saapunut Narewille ja ryhtynyt rintamankin puolelta vihollista ahdistamaan. Näytti vielä silloinkin olevan sen toimeenpanemiseen riittävästi aikaa. Linjaimme eteneminen Liettuassa ja Kuurinmaalla siellä jo olevain joukkojemme toimesta saattoi olla tälle sotatoimelle suotuisa valmistus. Tosin meidän täytyi luopua lähettämästä Kuurinmaalle toisia joukkoja, jotka jo oli sinne määrätty ja joita olisi voitu käyttää Kownon valloitukseen.
IV.
Ylimmän armeijanjohdon ohjeiden mukaan valmisteltiin Narewin ylimenoa nyt mitä perusteellisimmin, ja sitä varten asetettiin sekä 12:s armeija että 8:nnen armeijan oikea siipi siten, että 12:s armeija tunkeutuisi eteenpäin Veikselin ja Shkwan välillä, painopisteenä Pultuskin—Roshanin suunta, 8:s armeija taas yhdyttäisi joen Shkwan ja Pissan suun välillä.
Kenraali v. Gallwitz päätti sijoittaa ensimmäisen hyökkäyksen
Prassnyshin kahden puolen. Hyökkäykseen hänellä oli käytettävänä: