Vasta myöhään joulun jälkeen oli liikenne kaikilla radoilla varma ja johonkin määrään säännöllinenkin, niin että nyt jälleen voitiin ryhtyä lähettämään toivottuja lomallekuljetusjuniakin.

Nyt ilmestyi vielä aivan erikoinen pula. Ankaran pakkasen jälkeen loivat Niemen ja Windau jäänsä. Jäät veivät mukanaan Mosheikin kohdalle Windaun yli rakennetun sillan. Toinen rautatieyhteys Saksan kanssa täten katkesi. Kownon rautatiesiltaa vastaan kasautui niin paljon jäitä, että kiskot siirtyivät, mutta silta kesti. Nämä olivat jälleen, vaikka aivan toisella tavalla, jännittäviä päiviä. Armeijat olisivat joutuneet mitä vaikeimpaan tilaan, jos tämäkin silta olisi sortunut.

Muut Niemenin sillat valmistuivat vähitellen. Ratojen kuntoon saattaminen edistyi. Liikenne alkoi kehittyä ja itärintaman ylipäällikön alueella vakaantui koko rautatieliikenne. Suuret ratatyöt: Tauroggenin—Radsiwilishkin ja Schaulenin—Mitaun radat valmistuivat toukokuussa ja elokuussa 1916, Swentzjanyn—Narotshin järven suunnan rata vasta myöhemmin.

Molemmat ensiksimainitut radat ovat avanneet maassa uusia kulttuurimahdollisuuksia. Se on meille siitä kiitollisuuden velassa.

Tämän rataverkon yhteydessä syntyi rintaman taa verkko kenttä- ja muonitusratoja, joiden nimenomainen tehtävä oli kuljettaa joukoille kaikenlaisia tarpeita.

Maanteillä ja muilla teillä oli edelleenkin suuri merkityksensä niiden seutujen piirissä, joissa armeijat olivat. Grodnon ja Lidan, Kownon ja Väinänlinnan sekä Tauroggenin ja Mitaun väliset suuret viertotiet pantiin oivalliseen kuntoon. Muita teitä parannettiin, mikäli voitiin. Lumensulamisen aikana ne muuttuivat osittain kamalaksi kuraksi, johon kaatuneet hevoset upposivat.

Samalla kuin rautateitä ja maanteitä rakennettiin, jatkettiin asemienkin varustamista. Joukot kaatoivat puita, väkälankaa valmistimme osaksi itse. Erikoisia vaikeuksia tuottivat koko kaivantojärjestelmälle pohjavesiseikat. Näiden voittamisessa saivat joukot geologeilta arvokasta apua.

Rintaman taa syntyi työpajoja kaikenlaisten sotavälineiden korjausta varten. Lukuisat saaliiksi saadut venäläiset konekiväärit korjattiin erikoisissa tehtaissa siten, että niissä voitiin käyttää saksalaisia ammuksia.

Näihin asioihin puutuin tietenkin vain yleispiirtein, minun ei tarvinnut muuta kuin vaikuttaa vireillepanevasti ja tasoittavasti.

Sydämelläni olivat varsinkin miesten ja hevosten majoitus ja muonitus.