Majoitusolot eivät itsessään olleet epäsuotuisia. Sota oli verraten nopeaan kulkenut niiden seutujen yli, jotka lopulta joutuivat valtaamme, eikä sen vuoksi ollut vaikuttanut liian hävittävästi. Eikä venäläinen ollut kaikkea polttanut, kuten etelämpänä Puolassa. Paljon täytyi kuitenkin, varsinkin asemain läheisyydessä, tehdä majoituksen hyväksi. Joukot sisustivat kaivossuojukset mikäli mahdollista asuttaviksi sikäli kuin niitä valmistui, mikä tapahtui hitaasti. Mutta siitä, mihin upseerien ja miesten täytyi tyytyä ja mihin he tyytyivätkin, siitä on käsitystä vain niillä, jotka ovat olleet rintamalla mukana.
Kauemmaksi taapäin oli miehille ja hevosille rakennettava parakkeja. Niiden teossa joukot saavuttivat suuren taidon. Taideaisti kehitti jonkinlaisen koivu-ornamentiikan.
Sotamiehen annostelu järjestyi suurin piirtein ohjeiden mukaiseksi. Toisilla joukoilla se monesti jäi niukaksi, etenkin perunain saanti. Hevosille ei voitu hankkia riittävästi rehua. Kauroista oli puute, heiniä ja olkia ei voitu tuoda riittävästi niiden tilanottavuuden vuoksi. Paljon hevosia kuoli uupumuksesta. Lopulla syötettiin puujauhojakin.
Erikoista huolta kysyi se, miten suurella vaivalla hankittu muona saataisiin estetyksi varastoissa pahenemasta. Vajoja ja telttoja ei asemilla tietenkään ollut nimeksikään. Tästäkin minun tuli pitää huolta. Kaikkialla oli tahto hyvä, mutta vaikeuksia lisääntyi alaspäin yhä enemmän ja ne masensivat monenkin mielen.
Joululahjalähetysten toimittamisessa oli voitettava samanlaisia vastuksia.
Miesten ja hevosten terveysoloihin kiinnitin kaiken mahdollisen huomioni. Pohdin asiaa perusteellisesti niiden molempain herrain, ylikenraalilääkäri v. Kernin ja pääeläinlääkäri Grammlichin kanssa, jotka niistä olivat erikoisesti vastuunalaiset.
Haavoitettujen hoito oli etenemisen aikana ollut vaikeata, nyt olivat edellytykset käyneet hieman yksinkertaisemmiksi. Mutta yhä vielä jäi vastuunalaisten virastojen tehtäväksi suunnattoman paljon. Ne harvat sairashoitolaitokset, joita vallatulla alueella oli, tulivat tuskin kysymykseenkään. Koetin vaikuttaa siihen suuntaan, että kotimaahan lähetettäisiin niin suuri määrä haavoittuneita kuin mahdollista, mutta sangen kauan sain malttaa mieltäni. Lievästi sairastuneet ja lievästi haavoittuneet jätettiin myöhemmin vallatulle alueelle ja saivat ne siellä toipuessaan tehdä helppoja töitäkin. Armeijataudeilta säästyimme, pilkkukuume vain silloin tällöin pikimmältään kohotti päätään. Joukkojen varjelemiseksi syöpäläisiltä ryhdyttiin toimiin ja rajoilla ryhdyttiin mitä laajimpiin varokeinoihin, ettei syöpäläisiä päässyt kotimaahan leviämään. Koko terveydenhoitolaitos oli ylikenraalilääkäri v. Kernin toimeliaan tarmon ja sotilaslääkärien velvollisuudentunnon vuoksi mallikelpoisessa järjestyksessä. Herra v. Kern on filosofi. Filosofitkin voivat siis olla tarmokkaita ja toimekkaita.
Hevosia vaivasivat ruvet ja räkätauti. Räkätaudista tekivät veritutkimukset lopun, eivät sitä vastoin rupitaudista. Tämä tuotti meille sangen suuria vaurioita. Useita keinoja koetettiin, mutta vasta sodan päätyttyä löydettiin tehoisa keino. Hevosparantoloja perustettiin paljon. Eläinlääkäreillä oli runsaasti työtä. Heidän uutteruudellaan oli tärkeät seuraukset.
Hevosten hoito ja majoitus ei ollut aina moitteetonta. Usein käännyin armeijan ylikomentojen puoleen ja vaadin hevosten hoidossa suurempaa huolta ja rakkautta.
Vaatetuksen uusiminen, talvivaatteiden ja villavaatekappaleiden sekä kaivantojen seinäverhouksen hankkiminen synnytti sangen ankaraa kahnausta. Minun täytyi puuttua tarmokkaasti asiaan.