Piiripäällikköjen alaisia olivat pormestarit ja viranhoitajat pienemmissä kaupungeissa ja maaseudulla. Viranhoitajat puolestaan olivat paikallisten viranomaisten esimiehiä. Maan viljelysmahdollisuuksien käyttämistä varten oli piiripäälliköiden avuksi annettu erikoisia talousupseereja, joiden velvollisuutena oli valvoa maan viljelemistä ja tilain hoitoa sekä pitää huolta tuotannon lisäämisestä ja käytöstä. Toiset virkamiehet auttoivat piiripäälliköitä kaikenlaisten sotaraaka-aineiden hankinnassa.

Yllä hahmotellun hallinnon yhdenmukaisuus toteutettiin eri piirikunnissa vasta vähitellen kesäk. 7:ntenä 1916 annetun hallintoasetuksen mukaisesti.

Poliisiviranomaisina oli piiripäälliköillä santarmisto käytettävänään. Hallintopiirikunnissa se oli järjestetty erityisiksi santarmiosastoiksi, itärintaman ylipäällikön alueella santarmikunnaksi. Kovin kipeästi haittasi se, ettei ollut kotimaisia poliisiviranomaisia. Saksa ei voinut luovuttaa riittävää santarmimäärää, minun täytyi sen vuoksi tulla toimeen sillä, että vanhempia miehiä rintamalta komennettiin santarmipalvelukseen. Nämä saivat erikoista opetusta ollakseen jonkin verran edes valmistuneita toimeensa. Mielellään olisi sekä erinomaisen huolellinen santarmi-eversti Rochus Schmidt että minä saanut aikaan jotain parempaa. Koko laitoksella oli hätävaran luonne. Ehkä ovat yksityiset santarmit, valitettavasti kyllä, antaneet aihetta myöhemmin ilmenneeseen tyytymättömyyteen. Kuinka olisi heidän ollut mahdollista saada vieraassa maassa vihamielistä väestöä vastaan esiintyen mitään aikaan, kun heiltä puuttui riittävä kielitaitokin? Viitattakoon vain tällä yhdellä kysymyksellä kaikkiin niihin vaikeuksiin, joita saksalaisten täytyi vieraassa maassa voittaa. Epärehellisyyttä ja kunniatonta voittoa ei koskaan voida suvaita. Moni santarmi on hengellään maksanut uskollisuutensa taistelussa lukuisia rosvojoukkoja vastaan. Siitä olemme heille ikuisesti kiitolliset.

Oikeudenkäyttö liittyi hallintoon, piirijaon puitteissa kulkien. Kukin piiri sai piirioikeutensa maan väestöä varten; meidän täytyi ne luoda, kun ei tuomioistuimia ollut minkäänlaisia. Piirikunnanoikeuksista tuli jonkinlaisia korkeampia oikeusasteita, ne ehkä olivat tarpeettomat. Korkeimpana asteena oli Kownon ylioikeus, jonka esimies oli senaatinpresidentti Kratzenberg. Oikeudenkäyttöosaston päällikkönä hänen tuli myös valmistaa hallinto-oikeudelliset asiat.

Etappioikeuksien toimintaa eivät nämä maan oikeuslaitokset millään lailla häirinneet. Molemmat oikeusmuodot työskentelivät hyvin yhdessä ja rinnan.

Hallintopiirikuntien metsänhoito oli piirijaosta riippumaton.
Metsäntarkastaja asetettiin aina sen mukaan, kuinka metsää oli.
Tunnetuin oli Belovezin sotilas-metsäntarkastusvirasto.

VII.

Täten järjestettyyn hallintoon oli puhallettava elämä, jotta se kykenisi hyödylliseen työhön. Sen ei tullut työskennellä virkavaltaisesti, vaan tarpeita silmälläpitäen. "Ennakkomenettelyä", kaiken vapaan päätösvallan haudankaivajaa, ei onneksi ollut olemassa.

Koko hallinnon järjestämistyössä ovat reservikapteenit v. Brockhusen ja vapaah. v. Gayl olleet apunani. Edellinen oli ennen sotaa maaneuvos, jälkimmäinen itäpreussilaisen maayhtiön johtaja Preussin Königsbergissä. Syntyi hyvä rakennus, joka otti täydelleen lukuun vakavat tarpeet.

Erikoista huomiota panimme väestön terveysoloihin. Pilkkukuume oli monin paikoin vallalla ja sitä vastaan järjestettiin tehokas taistelu. Meidän täytyi siihen uhrata paljon lääkäreitä.