Väestön rauhoittamiseksi ja maan aineellisen tilan parantamiseksi ryhdyttiin lunastamaan pakko-ottokuitteja, joita joukot olivat sotatoimien kestäessä jättäneet; tämä oli ylenmäärin mutkikas ja vaikea toimi. Tästä lähtien maksoimme kaikki käteisellä rahalla. Tahdoin näin saada tuotannon paranemaan, mikä oli minulle ylen tärkeätä, ja auttaa maata.

Meille oli tärkeätä päästä maanviljelystuotteihin käsiksi sekä pitää huolta säännöllisestä maanviljelyksestä ja maan ja viljelyksien hyödynannosta. Tämä kävi mahdolliseksi sen kautta, että maassa oli niin vähän asukkaita — Bausken piirissä esimerkiksi oli vain 4 asukasta neliökilometrillä. Haluten kotimaatamme auttaa ja sen painostuksesta me yritimme viljeltävään alaan nähden liikaa. Hankimme apuun saksalaisiakin yhtiöitä, joiden apuneuvoineen tuli hoitaa viljelystä tässä harvaan asutussa maassa. Suuria tiluksia otimme omaan viljelykseemme, hankimme moottoriauroja ja kaikenlaisia maanviljelyskoneita, jakelimme siemenviljaa. Maan muokkauksessa käytettiin sotaväen hevosia apuna. Mutta pääasia oli käteismaksun ohella oikealla hintasäännöstelylläkin vaikuttaa maalaisväestöön rohkaisevasti.

Myöntämämme hinnat olivat pienemmät kuin Varsovan kenraalikuvernöörin alueella, mutta ne olivat täydelleen riittävät. Otimme lukuun valtiorahastomme suunnattomat menot. Prinssi Maxin hallitus koroitti paikalla hintoja; syitä siihen en käsitä. Kiitosta ei valtiokansleri prinssi Max siitä ainakaan saanut.

Maasta saadut sadot olivat yleensä pienet ja tuottivat meille pettymyksen. Maa ei ollut salaojitettu ja peltotyöt voitiin sen vuoksi aloittaa liian myöhään. Viljalajien valintaa ei toimitettu kyllin huolellisesti. Keinotekoinen lannoitus oli tuntematon. Hyviä satoja saatiin vain apilaasta ja tavallisesta heinästä ynnä rapsista ja pellavasta.

Varastojen kuljetus rautatielle tai muihin keruupaikkoihin tuotti erikoisia vaikeuksia. Huonoilla teillä, pienillä yhden tai kahden hevosen vetämillä vaunuilla kuljetettuina maalaistuotteet usein viipyivät tiellä päiväkausia, ennenkuin saapuivat perille. Maksoimme vedätyspalkinnoita, mutta tämän sotanäyttämön omituisuuksia voitiin vain lieventää, ei poistaa. Paljon jäi varastoihin toimittamatta.

Perunankuivauslaitoksia ryhdyttiin heti hankkimaan ja olkien ja puun ravinnoksi muokkaaminen pantiin niinikään alkuun.

Siihen nähden, että kotimaan karjakanta hupeni kovasti, oli vallattujen alueitten karjakannan hyväkseenkäyttäminen erikoisen tärkeätä. Tietysti sota oli sitä paljon vähentänyt. Oli pantava toimeen lasku. Tämä työ oli sangen vaikea. Eläimiä piiloteltiin kellareihin tai ajettiin metsiin, mutta vähitellen karjakanta kuitenkin saatiin lasketuksi, vaikka ei ollut olemassa mitään veroluetteloa. Näin saatiin taloudenhoito vähitellen säännölliselle kannalle.

Suurta huomiota kiinnitettiin vihannesten ja hedelmäin viljelykseen.
Rakennettiin tehtaita marmelaadin ja säilykkeiden valmistamista varten.
Sieniä kerättiin suuret määrät ja kuivattiin.

Lukuisain suurien sisämaanjärvien kalastus annettiin vuokralle.
Libausta käsin järjestettiin merikalastus.

Kaikki, mikä suinkin ravintoaineeksi kelpasi, otettiin talteen.