Oi, haltija, aina soittosi soi sulokielin, kun tyyntyy yö! Mua koitoa etkö sääliä voi? Niin raskaasti rintani lyö! Oi, Ahti, oi, Ahti, armosi suo ja hoiva ja rauhaa mieleeni tuo! Sua kutsun!
KAARLO (piilostaan). Ken kutsuu Ahtia yön hiljaisuudessa?
RIITTA. Onneton tyttö raukka, jonka koko maailma on hyljännyt. Kultani on riistetty pois ja minut on luvattu vaimoksi sille, jota minä kaikkein enimmän vihaan. Minulla ei ole koko maailmassa ketään, joka tahtoisi minua auttaa, ja sentähden rukoilen nyt sinun apuasi.
KAARLO. Mitä anot siis minulta, lapsukaiseni?
RIITTA. Sinä olet niin äärettömän rikas, linnasi on puhdasta kultaa ja jalokivin koristeltu. Mutta Yrjö parkani on perin köyhä. Jos hänellä olisi edes pieni maja, niin olisi onnemme täydellinen. — Oi armias Ahti! Älä salli heidän eroittaa meitä toisistamme! Tuo hyvä maksaa sinulle ainoastaan pivon täyden kultaa ja sitähän sinulla on niin suunnattoman suuri paljous. Oi, ole armias, äläkä salli kahden sydämmen joutua ikuiseen onnettomuuteen!
KAARLO. Älä pelkää, lapsukaiseni! Sinun rukoukses hellyttää kalliotkin säälin kyyneliin. Mahtava haltia on kuullut viattoman pyyntösi ja tahtoo olla lempeä sinua kohtaan. (Syrjään Kustaalle, ojentaen samassa kätensä hänelle.) Sinä tahdoit mihin hintaan tahansa joutua seikkailuun. Hyvä! Nyt on sinulla tilaisuus.
KUSTAA (heittää hänelle suuren rahakukkaron). Lahjoittaa rahakukkaroni. Luonnollisesti! (Yrjö tulee, vaan jää seisomaan sanatonna Riitan eteen).
KAARLO (Yrjölle, rahakukkaroa osoittaen).
Tään kullan sulle Ahti lahjaks' suo: sun majahas se iki onnen tuo ja ilokäet kukkumahan saa, ja murheen usvat poijes karkoittaa. Äl' lahjaa kammo, vaikka vetten alta Sen sydänyöllä saatkin haltialta; sill' avun siunatun mä sallin sille, ja siitä riemuitsen, kun viaton ja puhdas lempivillä sydän on. Niin — rakkaus ja lemmen liekki pyhä Se leimutkohon maailmassa yhä! Sen hehkua, sen taivahista tulta ei köyhyys, puute, sammuttaa saa sulta. Siks' aarteitteni ukset vaskiset sun morsiolles olkoot avoimet!
(Antaa rahakukkaron Riitalle.)