"Keisari aukaisee silkkipaitansa ja ottaa rinnaltaan hämähäkin langan paksuisessa ketjussa riippuvan kultaisen kotelon ja ripustaa sen Wong'in kaulaan.
"Wong vapisee kuin myrskyssä huojuva tammen latva.
"'Pyhin hallitsija', kuiskaa hän, 'hirveän kuorman lasket sinä hartioilleni, mutta olen kantava sitä uskollisesti ja varovaisesti.'
"'Mene nyt', käskee keisari, 'ja tule takaisin päivän koittaessa. Mene epäröimättä sisimpään huoneeseen. Ja sieltä löytämästäsi on sinun kerrottava tatarille ja hänen pojalleen. Kiinan hallitsijalle siitä hetkestä alkaen, jolloin… hiljaa, vanha Wong, tahdon, että uusi hallitsija on sinulle suosiollinen ja uskoo sinua, voidaksesi sitä paremmin säilyttää Kiinan toivon. Ole viisas, vanha Wong!'
"Vanha kansleri on mennyt. Keisari on yksinään. Huoneessa on hiljaista. Hiljaista on myöskin hänen sydämessään. Kuolemaa hän ei pelkää. Kohtalon päätöksiä ei 'Taivaan' poika voi muutella. Ja kuka tietää, eikö varjojenkin maassa paista aurinko? Ehkäpä on varjojen vuorella sijaa suurelle Ming'illekin, samoin kuin sille, joka antoi elämänsä synnyttäessään Kiinan toivon ja joka omisti suuren Ming'in rakkauden.
"Keisari katselee puutarhansa korkeita muureja. Hän näkee leimuavan, auringonlaskusta tulipunaisen taivaan. Hänen huulensa liikkuvat; hän kuiskailee ohitsensa huokuvalle, lempeälle tuulelle seuraavat Pe-Ku-Hi'n kauniit säkeet:
"— — Ja jossakin meressä kohoaa kuolemattomien asuma henkien vuori, jossa asustaa ihmeellisen kauniita naisia. Eräällä heistä on rakastettuni nimi, ja hän antaa keisarin lähettiläälle, joka on tullut tapaamaan häntä henkien vuorelle rakkautensa osoitukseksi kultaisen rannerenkaan: 'Jos kuolemattoman keisarin sydän on niin puhdas kuin tämä kulta, niin voimme vielä yhdistyä, vaikka onkin rajoja taivaan ja maan välillä.'
"Ja jäähyväishetkellä ilmaisee hän pojalle salaisen toivomuksen, ja pyytää sanomaan keisarille! 'Muistaako hän valaa, jonka vannoimme seitsemännen kuun seitsemäntenä päivänä? Yön hiljaisuudessa rukoilimme taivasta muuttamaan meidät kahdeksi linnuksi, jotka aina saisivat lennellä yhdessä, tahi täällä maan päällä, saman puun yhteen kasvaneiksi oksiksi, sillä ijäisyydellä voi olla loppunsa, mutta ei rakkaudellamme.'
"— — Yö kuluu ja kuoleman hiljaisuus vallitsee maailman sydämessä, Kiinan keisarin palatsissa. Tunti kuluu tunnin perästä, kuu on kiertänyt ratansa ja tähdet vaalenevat idän taivaalla aamun ensi sarastuksessa.
"Silloin katkeaa hiljaisuus ukon askeleista, jotka kaikuvat lattian palkeista ja seinäin kylmästä marmorista. Hän rientää eteenpäin autioitten salien kautta, joista vahdit jo aikoja sitten ovat poistuneet, kunnes hän vihdoin pysähtyy keisarin makuuhuoneen ovea peittävän verhon eteen. Mutta ainoastaan hetkeksi. Sitten vetäisee hän tuon kalliin silkkiverhon syrjään…