"Niin paljon uskallan kumminkin väittää, että mitä luonnon ja maailman kaikkeuden salaisuuksia tulevaisuus voi paljastaakin, tiedämme kuitenkin, miten pitkälle nykyaika on päässyt. Ja vaikka voimme kunnioittaakin itämaitten viisautta, niin puhtaasti keksinnöllisissä seikoissa on Euroopan tiede sen voittanut. Ja eihän tunneta — ainakaan toistaiseksi — — tuollaista ihmisten elämänvirtain hallitsemista."
Omituinen hymy leikkii professorin kalpeilla ja sinertävillä huulilla. "Eurooppako tieteissä etevämpi? Rakas poikaseni, ethän tiedä mitä puhut! Mutta… tämä keskustelu on järkyttänyt minua… Hermoni eivät ole entisellään. Jatkan kertomustani huomenna… kun ensin ajattelen vielä kerran, jos uskallan… jos saan sanoa… mitä näin syvän järven rannalla."
"Ja", huudahtaa Olov vähän ivallisesti, "sillä aikaa et kai pelänne, että nuo herrat kiinalaiset valokuvaisivat langattomasti ajatuksiasi!"
Tanja laskee kätensä miehensä olkapäälle. "Olov, miten sinä voit..?"
Hän on nähnyt, miten professorin kasvot synkkenivät ja miten katseensa sai haavoitetun eläimen ilmeen.
6.
Koko päivän on Almkvist ollut meren rannalla ja palaa virkistyneenä takaisin Gårdbo'hon. "Kuuntelin ijäisyyden hengitystä tuolla ulkona", sanon hän.
Tulee taasen ilta ja takkavalkea on kirjaston ainoana valaistuksena.
Kaikki kolme pitävät sen hauskimpana ja kodikkaampana.
"Rakkaat ystäväni", sanoo Almkvist puhdistaessaan silmälasejaan, "en rupea yksityiskohtaisesti kertomaan Yang-hsien-tien'istä. Sanon kumminkin sen verran, että se on maailman teknillisen ja henkisen älyn pääpaikka. Niin kuin Kiina jo vuosituhansia sitten asutti vuoristoaan, valmisti paperia, omisti kirjapainoja, taidetta, hallitsi mallikelpoisella valtion- ja kunnallishallituksellaan, joista lännessä ei vielä tiedetty mitään — niin on Yang-hsien-tien'issäkin koottuna sellainen kehityksen ja tietojen määrä, että n.s. eurooppalainen tiede tuntuu niitten rinnalla keskiajan pimeimmältä taikauskolta ja tietämättömyydeltä. Olen nähnyt… ei… oh ei…" Almkvist ottaa nenäliinansa ja pyyhkii kylmää hikeä otsaltaan.
"Niin mielelläni kuin tahtoisinkin… en kuitenkaan voi… on kuin vastustamaton voima… lannistamaton vaikutusvalta… lamauttaisi kykyni ilmaista ajatukseni puheessa tahi kirjoituksessa… niin pian kuin ne alkavat työskennellä näkemässäni, jota tuskin ymmärsin, mutta en saa, enkä voikaan kertoa. Ettekö luule, että jos höyrykone, ukkosenjohdatin, sähkö, räjähdysaineet, lentokoneet, mainitakseni vain muutamia aineellisia asioita, olisivat tulleet tunnetuksi Euroopan ihmisille yht'äkkiä, niin eikö se räjähdyksen tavoin olisi synnyttänyt hämmennystä? Ne olisivat kauhistuttaneet kuin liekit koko länttä! Vaikka voisinkin voittaa… puhumani esteet… niin… ei… ei. Kerron ainoastaan omat kokemukseni, joihin minulla on oikeus. Sentähden aloitankin pitemmittä mutkitta."