"Vaikenin. Päätä pyörrytti tuota ajatellessa. 'Jos vaan voimme keksiä siteen, joka yhdistää keksintönne omaani… on koko työ vain siinä, että radiografi pannaan toimimaan niitten aivovirtojen mukaan, joita tahdotaan käyttää… sen voi saada selville laskemalla… riippuu vain…'
"Ja palavalla innolla, vapisten jännityksestä rupesimme työskentelemään, ennättämättä syödä, juoda tai nukkua."
8.
Takkavalkeankin heikossa, punertavassa valossa ovat professorin kasvot maidonvalkeat.
"Kuvaan nyt keksintöäni, joka oli viimeiseni Yang-hien-tien'issä.
"Olimme työskennelleet kaksi viikkoa tehtävämme ratkaisemisessa. Oli yö. Kuang Tzu oli väsyneenä mennyt nukkumaan muutamiksi tunneiksi. Olin yksin. Hermoni olivat hyvin kiihoittuneet. Sieluni oli kuin paikoiltaan. Ajatuskykyni ei ole milloinkaan ollut niin voimakas kuin tuolla hetkellä.
"Päässäni oli kummallisesti suunniteltu radiografillinen naamari. Lähestyin radiografia ja yhdistin sen niinkuin monta kertaa ennenkin naamarin lankoihin. Sen voi tehdä tuhansilla eri tavoilla, joista ainoastaan yksi on oikea, yksi ainoa määrätty yhdistelmä voi saada aikaan toivotun tuloksen. Samassa silmänräpäyksessä, kun oikea yhdistelmä sattuisi, paljastuisivat sielun syvimmät ja salaisimmat sopukat ihmissilmille — — — ihminen näkisi itsensä! Vuosisadan suurin ja kauhein keksintä olisi valmis!
"Luulen tuona yönä olleeni hyvin likellä rajaa, joka erottaa sielun aineeseen yhdistettyä elämää olemassaolon sisimmästä sydämestä… kuolemasta. Tiesin kaikki kuin ennakolta. Vähintäkään epäilemättä tai epäröimättä yhdistin langat oikein, eri tavalla kuin ennen. Sinertävä fosforiliekki valaisi radiografia hetken… sininen sumu, joka voimistui ja levisi keinotekoiseen silmään. Valo tuli yhä kirkkaammaksi. Äkkiä leimahti se häikäisevänä kaarena valkoiselle seinälle. Se alkoi elää katsoessani siihen. Minä näin…"
Olov ja Tanja kuuntelevat hengähtämättä. Heidän hahmonsa ovat aivan likellä professoria.
Olov sanoo: