Kuang Tzu ei kuule ja Erik toistaa sanat. Silloin vasta katsahtaa hän ylös.
"Ah… suokaa anteeksi… Rahatko? Ne kuuluvat tietysti teille!"
Kuang Tzu sulkee kirjan ja laskee sen pöydälle lampun valoon. Ja katsoen tummilla silmillään Erikiä, sanoo hän vakavasti:
"Kun hän, jonka käskyä täytyy totella, käskee, että teidät on otettava San-ho-hui'n jäseneksi, niin merkitsee se, että tulette suojeluksemme alaiseksi, sen kumminkaan pakottamatta teitä muihin velvollisuuksiin kuin mitä itse vapaaehtoisesti tahdotte suorittaa. Olette sekä osanotollanne näihin merkillisiin tapauksiin että testamentin korkeimman määräyksen perusteella saavuttaneet aivan erikoisen aseman maailman suurimmassa salaisessa seurassa, joka on ollut olemassa ja tulevaisuudessakin tulee olemaan."
"Mutta en ymmärrä…"
"Ette vielä, mutta…"
Äkkiä puuttuu puheeseen protessori, jonka nuo toiset olivat jo melkein unhoittaneet.
"Kuang Tzu, puhuteltavanne on nuori, sielunsa selkeä ja sydämensä täynnä rakkautta nuoreen naiseen, joka pian on tuleva hänen vaimokseen. Tunnen ystävyyden, joka sitoi hänet kuuluisaan kuolleeseen, ja pyydän hänen nimessään, ettette laskisi hänen hartioilleen tiedon raskasta taakkaa. Älkää ainakaan vielä. Tiedon puu on sekä hyvän että pahan. Antakaa tämän nuoren miehen elää vielä muutamia vuosia korkeimman tiedon edesvastuutta ja kiusauksitta sielussaan. Minut on se masentanut. Peljästyn ajatustakin, että hänen kirkkaat silmänsä näkisivät syvyyden, joka huikaisi omani!"
Erik katsoo toisesta toiseen. "En ymmärrä…"
"Et, Jumalalle olkoon kiitos siitä, ettet ymmärrä!"