"Mutta kaikkien henkien nimessä!" Kuang Tzun silmät salamoivat. "Helmeä ei kai suinkaan…?"
"Ole varastettu!" Erik nauraa. "Älkää luulko, että säilytän sitä niin
huolettomasti. Helmeä olen kantanut kaulassani aivan siitä asti kuin
Wen Siang veti viimeisen henkäyksensä… ketjussa kaulani ympärillä.
Katsokaahan!"
Erik aukaisee liivinsä ja paitansa, ja ottaa esille hienon, kaulansa ympärillä kantamansa kultaketjun.
Äkkiä vaalenee hän kuin lampun alla olevan kirjan lehdet.
"Suuri Jumala!" huudahtaa hän, "se ei ole täällä, kotelo on poissa…
Helmi on kadonnut, pudonnut tahi ryöstetty!"
9.
SUURENA PÄIVÄNÄ.
Kaikki hyvät ystävät valmistautuvat tuoksi suureksi päiväksi, jolloin Arnaluk'in häät vietetään, pienen suloisen Arnaluk'in, jonka nimi on kirjoitettuna kaikkien niitten sydämiin, jotka kerran näkivät hänen hennon vartalonsa pohjoisen satumaan väririkkaassa puvussa. Ainoastaan yksi on raskaalla mielellä, ja juuri hän, jonka pitäisi olla kaikista iloisin, Erik.
Erik häpeää kuin koira. Helmi, tuo kallis, ihmeellinen musta helmi, jonka vuoksi Wen Siang oli uhrannut henkensä, on poissa. Kaikki etsiskelyt ovat olleet tuloksettomia. Ja Erik ei voi päästä siitä mihinkään, että helmen putoaminen tahi varastaminen on kokonaan hänen syynsä. Sillä totta on, että hän ei ole sitä ollenkaan muistanutkaan sen jälkeen kuin hän tapasi Arnaluk'in Tassinork'issa. Usein tunnusteli hän kyllä ketjua kaulassaan, mutta ei milloinkaan tarkastanut, oliko kotelo helmineen vielä tallella, ei ennen kuin tuona yönä, jolloin Kuang Tzu oli valmis ottamaan sen haltuunsa… ja se oli poissa! Erik tahtoisi sylkeä itseään silmälle. Hänestä tuntuu kuin hän olisi menetellyt roistomaisesti parasta ystäväänsä kohtaan. Ja vaikka hän koettaa hillitä itseään, ei hän kumminkaan voi peittää Arnaluk'ilta, että joku asia painaa hänen mieltään. Hän, joka ei aavistakaan mustan helmen olemassa oloa eikä sen salaperäistä merkitystä, sillä Erik ei ole maininnut siitä mitään Nordstrand'ille eikä hänen tyttärelleen, hän selittää sen omalla tavallaan ja silmänsä täyttyvät kyynelillä.
— — Mutta kaikki surut unhoittuvat sinä päivänä, jolloin hän on tuleva Erikin vaimoksi. Nordstrand'in sivulla kulkee hän kirkonkäytävällä, ilosta loistavana ja hentona kirjaillussa puvussa, sillä Arnaluk vihitään kotimaansa puvussa, jossa Erik hänet ensi kerran näki — eikä mikään vaateta hänen kahdeksantoista vuotiasta hentouttaan paremmin kuin grönlantilainen naispuku. Hiuksensa on tänään koottu nutturalle ja koristettu punaisella silkkinauhalla — pohjois-Tanskan myrttikruunulla.