"Mutta tätä", vastaa Almkvist ja viittaa merelle päin, "ei hän kumminkaan saa nähdä, ja se on vahinko."
Professori on oikeassa, heidän edessään leviävä panorama on todellakin hyvin kaunis. Afrikan sinisenvihreän iltataivaan alla, jonka rannalla vielä muudan purppurajuova kertoo laskeutuneesta auringosta ja jonka ijankaikkisessa ja hiljaisessa korkeudessa Islam'in vertauskuva, kultainen kuunkehrä kaartaa hopean välkkyvien, juuri syttyvien taivaankynttilöiden keskellä, leviää heidän edessään järvi, jossa kuvastuu alituisesti liikkuvia tuhansia keltaisia, punaisia ja vihreitä valoja — satojen höyrylaivain lyhdyistä. Ja tähän värimosaiikkiin heittävät sähkövalonheittäjät leveitä valkoisia sädekimppujaan.
Seuraavana päivänä sivuuttaa Franz Joseph Suez'in poikkeamatta maihin ja kyntää pian täydellä vauhdilla Punaisen meren aaltoja. On polttavan kuuma. Matkustajat torkkuvat auringonverhon alla. Erik on nyt toipunut Port Said'issa saamastaan vammasta ja kertoo Pierre Legrand'ille kokemuksistaan tuossa riettaassa satamakaupungissa. Oli tapahtunut, että auton tullessa erääseen ahtaaseen ja viskyltä haisevaan kujaan, kuljettaja pysähdytti sen ja selitti jonkun renkaista olevan vahingoittuneen. Herra menettelisi viisaimmin, jos korjauksen aikana levähtäisi ja nauttisi virvokkeita tuolla pienessä kahvilassa, jonka eteen auto "sattumalta" oli pysähtynyt. Erik oli tuskin ennättänyt ovesta sisään, kun häntä jo kohdeltiin odotettuna saaliina — kalana, joka oli mennyt verkkoon. Ennen kuin hän tiesikään, oli hänet ympäröity, työnnetty seinää vastaan, ryöstetty ja koska hän oli tehnyt kovaa vastarintaa, oli häntä lyöty tuolilla päähän. Kuitenkin onnistui hänen verta vuotavana ja pyörryksissä tunkeutua joukon läpi kadulle, mutta auto oli kadonnut. Verenvuodon heikontamana vaipui hän siihen ja meni tainnoksiin. Sitten ei hän muista mitään, ennenkuin heräsi kojussaan Franz Josephissa.
"Niinkuin näette", sanoo Pierre Legrand Almkvist'ille, "otaksumiseni pitää paikkansa. Nyt saamme nähdä, olitteko oikeassa. Meidän on kuulusteltava tuota kummallista kiinalaista, joka on pukeutunut palvelijaksi ja esiintyy sitäpaitsi nyt pelastavana enkelinä. Minä kutsun heti…"
Mutta Erik asettuu hänen tiellensä. "Suokaa anteeksi arvoisa isä, mutta en halua minkäänlaista keskustelua tässä asiassa. Jos meidän nyt on välttämättä kajottava tähän asiaan, niin olen itse henkilökohtaisesti puhuva Wen Siang'in kanssa."
"Wen Siang'in? Kuka on Wen Siang?"
"Hänestähän juuri puhuitte, tuosta kiinalaisesta palvelijasta… mutta kas, tuollahan hän onkin!" Ja Erik kutsuu: "Wen Siang!"
"Tulen!" Kiinalainen on juuri tarjoillut teetä muutamalle naiselle ja tulee nyt suoraan kannen poikki salonkia kohti. Erik kiiruhtaa häntä vastaan.
"Wen Siang", sanoo hän, "luullaan, että sinä pelastit minut Port Said'issa, seurasit minua ensin, kutsuit sitten apua ja kiinnitit lapun rintaani. Sano, onko asia niin, että voin kiittää sinua."
Wen Siang'in kasvot ilmaisevat teeskentelemätöntä kummastusta.