"Pyydän anteeksi, että sellainen koira kuin minä uskallan vastustaa teidän korkeuttanne, mutta siinä on varmaan joku erehdys. En käynyt ollenkaan maissa Port Said'issa." Wen Siang sanoo tämän niin kovasti, että kuunteleva pappi voi ne erottaa, mutta sen jälkeen kumartaessaan niin syvään, ettei kukaan voi nähdä hänen kasvojaan, sanoo hän kiivaasti ja hillitysti:
"Olkaa, niinkuin uskoisitte puheeni… Kerron teill kaikki… täällä kannella yöllä… kun kaikki nukkuvat. En salaa teiltä mitään." Kovasti lisää hän:
"Onko teidän korkeudellanne muuta käskettävää?"
"Ei, saat mennä!"
Wen Siang kumartaa uudestaan ja kiiruhtaa pois.
Mutta Erik palaa Pierre Legrand'in luokse. "Kuten kuulitte, olemme erehtyneet. Wen Siang ei käynyt maissakaan koko Port Said'issa."
Pierre Legrand katsoo kiinalaisen silkkipuseroa, joka juuri katoaa salongin oven taakse. "Rakas nuori ystäväni", sanoo hän, "koska teidän holhottinne, herra Wen Siang sanoo sen, niin on se tietysti totta! Mutta neuvon teitä kaikissa tapauksissa — niin suokaa teeksi — olemaan varovainen. Sanotaanhan täällä itämailla, että tarvitaan kolme eurooppalaista petkuttamaan yhtä juutalaista ja kolme juutalaista yhtä kiinalaista, niin että…"
Loppupäivän oli Erik hiljainen.
Niin saapuu yö. Kuun kultainen sarvi kuvastuu meren yönmustaan sineen.
Kaukana idässä kuun hopeoiman meren juovan takana siintää Onnellisen
Arabian rannikko. Kansi on autio, näyttämö tyhjä.
Nyt narisee eräs ovi hyvin hiljaa, mutta kuitenkin kuuluvasti syvässä hiljaisuudessa, kun se varovasti avataan ja taasen suljetaan. Eräs ihminen kiiruhtaa kuun juovan yli laivan mahtavan savupiipun suojaan. Se on eräs mies. Hän seisoo kauvan aivan hiljaa. Hän kuuntelee. Äkkiä kääntyy hän ympäri kuultuansa pimeästä hiljaisen, kulkevan äänen, ja kuu valaisee hänen kasvonsa. Se on Erik.