Sitten kertoo Wen Siang Kiinasta. Hän istuu kuunvalossa, joka vaalentaa hänen kasvonsa, niin että silmänsä näyttävät tummemmilta.
"Kiina on niin suuri, ettette ajatuksissanne voi ollenkaan kuvitellakaan sen laajuutta. Kuinka voidaan ajatella sellaista väenpaljoutta, jolla on samanlainen ajatustapa, samallaiset ihanteet, yhteinen tuhansien vuosien vanha sivistys ja isänmaa? Puhutte Euroopan suurvalloista. Niin tietysti! Kukin niistä on tuskin jonkun maakuntamme kokoinen. Jos Eurooppa joskus tyhjentyisi asukkaistaan, ja me nyt Kiinassa asuvat kiinalaiset siirtyisimme sinne, niin täyttäisimme sen Nordkap'ista aina Gibraltar'iin, Moskovasta aina Tukholmaan asti. Matkustakaammepa sellaisessa valtakunnassa. Lähdemme Nordkap'ista. Matkustamme Skandinavian halki ja kaikkialla tapaamme — emme ruotsalaisia, norjalaisia emmekä tanskalaisia, — vaan keltaisia. Jokainen ihminen Tukholmassa, Kristianiassa ja Köpenhaminassa on kiinalainen, jatkamme etelään: suuressa Saksan valtakunnassa ja kaikkialla tapaamme kiinalaisia. Berlin'issä ei ole muita kuin kiinalaisia ja jokainen suurkaupunki toisensa jälkeen on täynnä kiinalaisia. Matkustamme Böhm'issä, sitten pitkin Tonavaa, saavumme Wien'iin, Budapest'iin, käymme Balkanin valtioissa, Turkissa, Kreikassa ja kaikkialla näemme — ainoastaan kiinalaisia. Italiassa, pyhässä Roman kaupungissakin, aina vain kiinalaisia. Menemme Alppien yli ja jokaisessa vuoristomajassakin kiinalaisia; Ranskaan, Pyreitten vuoristosta Kanaliin, Pariisin miljoonakaupungissa, kaikkialla kuhisee kiinalaisia. Englannissa, Lontoosta Dublin'iin, Dublin'ista Edinourg'lin, on jokainen kohtaamasi ihminen kiinalainen! Sitten vielä Hollannissa, Belgiassa ja koko Pyreneitten niemimaassa et näe muita kuin kiinalaisia. Kun sitten olemme matkustelleet ristiin rastiin kaikki nuo kuusi suurvaltaa ja kaikki pienemmätkin, emmekä ole tavanneet muita kuin kiinalaisia, niin on meillä vielä jälellä Venäjä, Njemen'istä Ural'iin — koko tuo summattoman suuri Venäjä. Kuljemme tuossa suuressa valtakunnassa ja näemme vain joka kylässä kiinalaisia. Ja sitten kun koko maailmanosa, joka valkoisille edustaa 'maailmaa', on täynnä kiinalaisia, niin jääpi kumminkin vielä sen verran jälelle, että ne pystyvät asuttamaan Yhdysvallat. — Niin suuri on Kiina ja niin lukuisat sen asukkaat."
Wen Siang'in ääni kaikuu heleänä ja kuutamossa näkevät he hänen kasvojensa hiukan punoittavan.
"Tämä jättiläisvaltakunta nukkuu ehkä, mutta kuolla ei se voi! Se herää hitaasti uroon lailla, jolla ei ole kiirettä. Älkää luulko, ettei Kiinassa toimita. Kyllä, sillä kansa, joka lamautuu, kuolee. Mutta Kiina elää. Se edistyy. Ettekö juuri te, länsimaitten lapset omista tuota kaunista sananlaskua, jota ehkä ette itse ymmärräkään: 'Uskova ei pidä kiirettä!' Ei, Kiinalla ei ole mihinkään kiirettä, sillä on pitkälti vielä maailman loppuun ja Kiinalla on tarpeeksi aikaa saavuttaakseen sille kuuluvan maailmanvallan!
"Halveksimme teitä, länsimaalaiset, jotka kunnioitatte raakaa voimaa. Puhutte tuovanne meille länsimaista sivistystä, joka esiintyy täällä murhina, rikoksina, kiristyksinä ja kaikenlaisena väkivaltana."
"Wen Siang", yrittää Erik, "unhoitathan lähetyssaarnaajamme, jotka ovat tuoneet teille Kristuksen. Olethan itsekin sanonut uskovasi Kristukseen!"
"Min, Kristukseen!" Wen Sian g lausuu tuon nimen syvällä vakaumuksella. "Tuohon laupiaaseen nazarealaiseen." Mutta sitten säkenöivät hänen silmänsä jälleen. "Luuletteko meidän voivan sitä milloinkaan unhoittaa, että se, jota nimität kristinopiksi, pakoitetaan mieliimme asevoimalla? Jos tuntisit fan-jens'iein, muukalaisten, menettelyt Kiinassa, niin sinua inhottaisi! Kultaa Eurooppa palvelee eikä Kristusta. Oletko unhoittanut, että Eurooppa kahdella verisellä sodalla pakoitti meille opiumipaheen? Lähetyssaarnaajat, saavat — nämä ihmiset, jotka kanuunain paukkuessa julistavat meille rauhan evankeliumia! Nämä hullut, jotka riidellen keskenään rakentavat asuntojansa isäimme haudoille ja jotka alituisesti kutsuvat tänne vierasta asevoimaa kukistamaan niitä, joita he itse ovat yllyttäneet kapinaan! Sellaista on tuo kristinusko, jota olette meille opettaneet. — Sanot minun uskovan Kristukseen. Niin uskonkin ja ehkä onkin hän kerran voittava tämän kansan, jonka suurimpana ikävänä on: 'Rauha maassa'. Ihmiskunnan kehto oli itämailla ja täällä on se jälleen syntyvä… ei Euroopassa; tuossa kristillisessä Euroopassa… Tahdotko pilkata Jumalasi nimeä, koska lausut sen tässä yhteydessä? Tiedätkö, mitä Eurooppa antaa näille n.s. 'pakanamaille'? Tiedätkö, mitä Saksan kristityt joka vuosi lähettävät mustille alamaisilleen Afrikassa, paitsi uusia testamentteja? — niin, ainoastaan 50 miljoonaa litraa paloviinaa! Ja meitä kohtaan eivät huolenpitonne kyllä lopu opiumisotaan! Onhan vielä paljon jälellä, johon eurooppalainen sivistys voi meidät pakottaa! Kuinka monella kanuunalla esim. aiotte pakottaa Kiinan juomaan whiskyä ja paloviinaa?"
Erikiä värisyttää. Nuoren kiinalaisen ääni värähtelee kiihkeästä tuskasta, surusta ja vihasta. Se vetoaa Erikin oikeudentuntoon ja hänen nuori, lämmin sydämensä myöntää syytökset oikeiksi. Silmänsä kiiltävät kyyneleistä.
"Kuule Wen Siang", sanoo hän ja ojentaa kätensä ystävälleen, "en ole osallinen tuossa… ajattelen kuten sinäkin… ja jos voisin, niin mielelläni auttaisin kansaasi oikeuksiinsa. Mutta mikä olen minä ja mitä voin saada aikaan? Ja vaikka sinun kansasi onkin noin kihisevän suuri, niin onhan se kuin turvaton lapsi Euroopan pajunettien edessä. Kansalaistesi täytyy oppia käyttämään raakalaisten miekkaa!"
Wen Siang katsahtaa ylös… ja katsoo kauan Erikiä silmiin. Hänen innostuksensa on kadonnut ja katseensa on lempeä ja hymyilevä kuin meri myrskyn jälkeen.