Anteeksi antamisenne toivossa ja luottaen siihen, että olen liian tyhmä, pieni ja vähäpätöinen tuottamaan teille ikävyyksiä, uskallan ilmoittaa, että olosuhteet, joita en voi hallita, pakottavat minut luopumaan onnesta kauemmin palvella teidän jalosukuisuuttanne, jonka henkilöllisyys on loistava ja säteilevä kuin jalokivi. Lukiessanne tätä on Erik Holm kanssani matkalla pohjoismaakuntiin.
Kun tulevaisuudessa näen uusien kansojen ja jokien liukuvan silmieni ohitse ja ikävissäni katselen kiitäviä pilviä, niin ovat silloin ajatukseni, muistin lempeiden tuulien kannattamina, kääntyvät teidän mallikelpoisuuteenne niinkuin Auringonruusu kääntyy päivän loistavaan tähteen. Ja silloin muistan mitä suurimmalla kiitollisuudella, että — vaikka te jo aikoja sitten olitte saaneetkin selville sisimmät ajatukseni, samoin kuin kuningaskotkakin liitäessään kuilujen yllä katsoo saaliinsa valmiiksi, kumminkin soitte minulle suojaa palatsissanne, jonka komeus kiiltää kuin taivaan kuninkaallinen peili, ja tuhlasitte minulle suosiotanne. Ympäröitköön ilon sopusointuinen valo alituisesti päivänne, ja vanhuutenne viheriöitköön kuin sadan vuoden ikäinen vuoristomänty. Epätoivossa arvottomuudestani, tyhmänä kuin valkoinen kyyhkynen ja pienenä kuin maan muurahainen, uskallan panna kömpelön ja tyhmän kirjoitukseni viereen pienen vähäpätöisen mitättömyyden, ja ainoastaan tieto määrättömästä hyvyydestänne antaa minulle rohkeuden ojentaa sen teille syvän kunnioitukseni ja suuren, tällä hetkellä tuntemani kiitollisuuden osoitukseksi.
Teidän nöyrin ja vähäpätöisin palvelijanne.
Wen Siang.
Kun Duroc oli saanut luetuksi tämän omituisen kirjeen, lähettää hän hakemaan Aristide Legrand'ia.
Aristide lukee asiakirjan ja tarkastaa sitä päivää vasten.
"Aivan niin kuin luulinkin. Tämä on sellaista paperia, jolle San-ho-huilla on tapana kirjoittaa julistuksiaan, joilla tämä merkitsevä yhdistys uhkaa tahi palkitsee. No niin. Hänenkö kanssaan on ystävämme Erik Holm paennut?"
"Niin, siltä näyttää. Laivasta ei heitä kumminkaan ole löydetty. Ja tuo Erik hullu on lähtenyt noin vain päätäpahkaa. Melkein kaikki matkatavaransakin on hän jättänyt tänne. Tuo on lievästi sanottuna vähän tahditonta ja — vähän kiittämätöntä!"
"No, mutta tahdittomaksi ei mielestäni hyvästiä oikeastaan voi sanoa — muoto on ainakin parasta kiinalaista mallia. Ja mitä kiittämättömyyteen tulee, niin nuorella ystävällämme on tuskin ollut muuta neuvoa kuin heti lähteä tahi luopua Wen Siang'ista. Erik on valinnut ensimmäisen, mutta on tuskin aavistanut, mihin vaaroihin hän silloin antautui. Erehdyn suuresti, jos ei Kiinan hallitus ole luvannut satatuhatta taelsia tahi niille paikoille hänen päästään."
"Erikinkö?"