Ja Wen Siang, joka jälleen voi hallita ajatuksiaan, jatkaa:
"Niin, tein hirveän tyhmästi lähtiessäni Li'stä, niin tyhmästi, että se voi turmella kaikki. Kun takaa-ajajamme kadottivat meidät näkyvistään, eivätkä voineet saavuttaa meitä höyryn voimalla, niin mikä on silloin uskottavampaa kuin se, että he koettivat sähköllä. Nehän voivat joka päivä sähköttää vain samat sanat: 'Tschi-Hien, käänny takaisin, sinut on eräs petkuttaja narrannut, päällikkösi on petturi, valtion kavaltaja ja rikollinen.' Voihan sattua, että hän joskus saisi tuon ilmoituksen. Ja minä — minä onneton olen itse antanut hänelle siihen tilaisuuden! Niinkuin äsken sanoit: 'Vastaanhan ne kyllä voivat ottaa!' Kyllä ne voivat… Li on Kiinan laivaston paras laiva, varustettu kaikella parhaammalla ja uusimmalla, joten ei voi olla epäilystäkään siitä, että se ei voisi vastaanottaa sähköaaltoja hyvinkin pitkiltä matkoilta. Meidän on heti palattava takaisin! Kunhan se vaan ei olisi jo liian myöhäistä!"
Niin, kunhan se vain ei olisi liian myöhäistä! Siihen vastaa kiinalaisen mielikuvituksessa asuva ilkkuva ja takaa-ajava henki iäisellä tuulen puuskalla, joka silloin vinkuu vuorella. Telttakangas liehuu, öljylampun liekki lepattaa ja sammuu — myrsky on heidät yllättänyt. Lumihiutaleet tunkeutuvat teltan raoista ja tekevät kinoksia makuusäkille. Myrskyn raivo voittaa heidän äänensä. Mutta vähitellen se kumminkin vaimentuu, vaikka tuuli puhaltaakin vielä kovasti.
Lumi on heidät haudannut ja he nukkuvat levottomasti tuon tiheän verkon alla, jota ei mikään äänikään voi läpästä.
Viikkoa myöhemmin, kuljettuaan viisi päivää pitkin Melville-saaren jyrkkää rannikkoa, ovat he päässeet päivämatkan päähän Li'stä. Paluumatka on siis suoritettu, vaikka se onkin ollut raskas ja vaivaloinen. Neljä vuorokautta pidätti myrsky heidät teltassa ja säkissä. Viisi päivää ovat he nyt kulkeneet ja ruokavarat olisivat jo aikoja loppuneet, jos he eivät olisi ruvenneet neljäsosa-annoksille. Heidän kasvonsa ovat vähän kalvenneet ja poskensa ovat menneet kuopalle.
Päivällisaikaan rupeaa Kap Ming näkymään. "Tuolla", sanoo Erik ja viittaa eteenpäin.
"Missä?" Wen Siang katsoo lumisilmälasien läpi näkemättä mitään.
"Tuolla, tuo esiinpistävä tunturi on Kap Ming!"
Ja nyt huomaa Wen Siang'kin teräsharmaan vuoren pakkassumussa, vaalean punaista lunta kuin loistavaa peitettä siellä täällä sen rinteillä — — — Kapi Ming'in, joka kätkee Li'n ja talvisataman.
Jumalalle olkoon kiitos, he ovat vihdoinkin kotona! Sen ajatteleminen on kuin humalaa ja kalvava nälkä! on parin tunnin kuluttua tuleva tyydytetyksi Li'n lämpimässä ruokasalissa.