Jos vain —! Taaskin palaa tämä kauhea ajatus, joka viime aikoina on alituisesti askarrellut heidän! aivoissaan: "Jos vain Li on vielä siellä!"
Niin jos! Kap Ming näyttää kirkkaassa ilmassa olevan aivan likellä, ja he kiiruhtavat päästäkseen sinne pian, mutta pysähtyvät hengästyneinä huoahtamaan. Ilma vaikeutti taas matkan arvioimista ja heillä on vielä pitkälti jäljellä.
Vasta myöhään iltapäivällä pääsevät he vuoren luo. Vielä pari askelta ja talvisatamassa oleva Li on ottava heidät vastaan.
Mutta nämä kaksi askelta…!
Wen Siang epäröi, eikä Erik'kään uskalla mennä lähemmäksi. Näin likeltä katsellessa on vuoren pakkasensininen kauneus tiessään. Tummana ja uhkaavana kohoutuu se heidän yllään.
Mutta vihdoinkin uskaltavat he edetä. Lahti on heidän edessään… valkoisena äsken sataneesta lumesta vasta jäätyneelle jäälle… biljooneina kristalleina, joihin aurinko paistaa.
Mutta kuinka hiljaista onkaan tuolla kirkkaan valkoisella kentällä? Ei minkäänlaista elämää! Ei iloisia tervetulijaishuutoja, ei tummia ihmisolentoja, jotka liikkuisivat valkoisella kentällä… ei jälkeäkään mistään ihmistyöstä!
Ei siis myöskään Li'tä!
"Poissa!" huutaa Erik, "… jättänyt meidät tänne… yksiksemme tänne jääerämaahan! Olemme hukassa!"
Ja vaikka onkin kova pakkanen, tuntee Erik, miten hänen otsansa hikoilee.