Mutta lumisella rannalla on kuitenkin vielä vaja, jonka Li'n miehet rakensivat. Ja siellä ovat myöskin muonavaralaatikot ylösalasin, niinkuin ne tuotiinkin maihin, rannan kivien lomissa.
"Niin, ei voi enää epäillä", sanoo Wen Siang, "on lähdetty niin kiireesti, ettei ole ennätetty ottaa näitä mukaan. Tschi-Hien on viisas. Hän ei ole viivytellyt tuntiakaan, koska hän tietää, miten kallisarvoinen jokainen minuuttikin on sille, joka aikoo kamppailla jäitten kanssa. Hän on totellut langatonta käskyä. Oma tyhmyytemme — ja vieläkin pahemmin, oma ajattelemattomuutemme on saanut ansaitun rangaistuksensa."
"Se on hirveätä!"
"Kyllä, mutta se ei ole enää autettavissa. Ja kun oikein ajatellaan ei tilamme ole huonompi kuin monen muunkaan napamatkustajan. Saamme kai oleskella talven vajassa ja syödä karhun ja hylkeen lihaa — aivan kuin Nansen Franz Joseph'in maassa."
Vajalle annetaan nimi. Wen Siang ristii sen "Peng Lai'ksi" eli
"Suojelushenkien saareksi". Peng Lai on elämän saari kuoleman meressä.
Hyvät henget valitkoot sen asunnokseen!
5.
TERVEHDYS VARJOJEN MAASTA.
Myrsky ahdistaa Peng Lai'ta. Vinkuen kiertää se vuorenhuippuja ja vyöryttää suuria lumimääriä kentälle. Mikään elävä ei voi kestää sen vimmaa.
Peng Lai'n asukkailla ei ole muuta huvia kuin uni, ja omat ajatuksensa. Myrskyn pauke on heidän puhettaan voimakkaampi. Mutta myöhemmin, kun rajuilma on haudannut Peng Lai'n lumeen, on ahtaassa majassa hyvin hiljaista.
"Nukutko Wen Siang? Mitä ajattelet?"