Tupakkahuone. Tausta avautuu käytävään, joka johtaa kummallakin puolella oleviin saleihin.
Huonekalut raskaat, tummat. Vasemmalla seinällä uuni, jossa palaa tuli; sen yläpuolella antiikkinen seinäpeili. Vanhoja tauluja, gobeliinejä. Katossa kristallikruunu, jossa täysi valaistus. Taustaseinällä palavat kandelaaberit.
Alhaalla etualalla — molemmin puolin — matalain metallisten tupakkapöytäin ympärillä muutamia englantilaisia nahkatuoleja. Kumpaisellakin pöydällä palava kynttilä ja tupakoimistarpeita.
Silloin tällöin kuuluu saleista tanssisäveleitä ja äänten etäistä sorinaa. Ilmassa on virallisen juhlan jäykkää sunnuntaitunnelmaa.
Oikeanpuoleisen tupakkapöydän ääressä istuvat Edelman ja Berg sikarit suussa. He ovat, tuhkakerroksen pituudesta päättäen, jo kotvan aikaa siinä istuneet.
Edelman on lihavahko ja kaljupäinen viisikymmenvuotias. Maailmanmies. Älykäs ja eloisa. Huolellisesti puettu; valkoinen kukka hännystakkinsa napinlävessä. Kriitillinen katse, vähän irooninen hymy suunpielissä.
Berg kymmentä vuotta nuorempi. Kalpeahko, korrekti, mutta jokapäiväisen näköinen. Vähän kulmikas liikkeissään, jotka hän kuitenkin koettamalla koettaa saada sulaviksi. Kakkulat nenällä. Puku moitteeton muuten, mutta yli valkoisten liivien kulkevat paksut kellonperät ja rusetti on tehtaassa valmiiksi sidottu.
EDELMAN. Omasta puolestani olen jo kotvan aikaa odottanut, että hänen hetkensä tulisi. Hänellä on kaikki edellytykset: ei vikoja eikä ansioita, ei ystäviä eikä vihamiehiä, ei mainittavampaa menneisyyttä eikä sanottavampaa tulevaisuutta. Hän on siis sangen mallikelpoinen ministeri, eikä kenenkään tarvitse peljätä hänen astuvan varpailleen.
BERG. Veli on jo tuntenut hänet kauan —?
EDELMAN. Aina hänen ylioppilasajoiltaan. Silloin hän tosin oli kutakuinkin hunningolla, mutta ymmärsi peittää paheensa visummin ja viisaammin kuin muut vertaisensa: osasi aina kulkea hyvissä vaatteissa ja etevien kirjoissa, vaikkei tehnytkään mitään.