IRJA FIORINI. Niinkö todellakin? (Katsoo häntä tutkivasti.) Ehkäpä olet ystävällinen ja selität, mistä sitten johtuu, että valtiovarainministeri on antanut määräyksen kansliapäällikölleen kirjoittaa jyrkästi epäävä lausunto.
KALTIMO. (Hämmästyen.) Saanko vuorostani kysyä, mistä sen tiedät?
IRJA FIORINI. Kansliapäällikkösi on parikymmentä minuuttia sitten antanut sellaisen vastauksen hänelle tehtyyn puhelinkyselyyn.
KALTIMO. (Hämillään.) Niin… tosiaankin. Minun on, ikävä kyllä, täytynyt muuttaa aikaisempi päätökseni, olen ollut siihen pakotettu…
IRJA FIORINI. Onko valtionkassa yhden aamupäivän kuluessa niin perin köyhtynyt?
KALTIMO. Ei. Mutta on ilmennyt muita seikkoja, jotka… niin… jotka suorastaan tekevät mahdottomaksi anomukseen suostumisen… seikkoja, joita minä hallitusmiehenä, sen pahempi, en ole oikeutettu saattamaan julkisuuteen…
IRJA FIORINI. (Lyhyesti.) Vai niin. Valitan, että minun täytyy ryhtyä taisteluun sinua vastaan. (Nousee.)
KALTIMO. Tarkoitatko ihan totta?
IRJA FIORINI. En laske leikkiä. Tämä asia on minulle kunnia-asia. Teen sen eteen minkä suinkin voin. Sanon sinulle sen aivan rehellisesti, että en usko noiden "ilmenneiden seikkojen" pätevyyteen, ennenkuin sen todistat…
KALTIMO. (Hätääntyen.) Mutta jos tehtäisiin… niin, no… pieni vaihtokauppa.