Nähkääs, hän on niitä ihmisiä, jotka ottavat elämän sellaisena kuin se on, eivät kaunistele sitä ja sanovat kaikki asiat niiden oikeilla nimillä. He eivät pyri taivaisiin, vaan tyytyvät pysymään maan kamaralla. (Lämpimästi.) Mutta heillä on usein hyvä sydän rosoisen pinnan alla. He saattavat, kun tarvitaan, taputtaa pientä turvatonta lapsenpäätä ja rohkaista masentunutta mieltä hyvällä sanalla…
LAINA KALTIMO. (Ylenkatseellisesti.) Minulle hän ei ainakaan ole taivaita aukaissut! (Edelman ja Berg tulevat huomaamatta sisään.) Mutta minäpä en lienekään herra Edelmanin silmissä enkeli.
EDELMAN. (Hyväntuulisesti.) Mitä ei vielä ole, siksi voi kerran tulla! (Menee kättelemään Irja Fiorinia.) No, onko ministerin kanssa päästy yksimielisyyteen?
IRJA FIORINI. Sen pahempi ei. Herra ministeri on aivan eri mieltä kuin minä.
KALTIMO. (On edellisen kohtauksen aikana hermostuneesti hypistellyt papereita pöydällään.) Tekisipä mieleni kysyä sinun valistunutta mielipidettäsi tässä asiassa. Saanko lyhyesti selittää asian?
EDELMAN. Aivan turhaa! Olen joka tapauksessa nti Fiorinin puolella.
KALTIMO. No niin… kun nyt olen asiaa tarkemmin ajatellut, niin luulenpa melkein, että sittenkin voin suostua… Berg, oletko hyvä ja muutat sen lausuntomme sukututkimusasiassa puoltavaksi.
BERG. En ehtinyt sitä vielä muuttaa hylkääväksikään. Se on siis valmiina. Tuonko heti allekirjoitettavaksi?
KALTIMO. Ole hyvä! (Berg menee.)
IRJA FIORINI. (Hymyillen.) Kas niin. Nyt olemme siis liittolaiset. Ja nyt on asiani suoritettu. Pyydän kiittää herra ministeriä. (Puristaa hänen kättään. Katsoo rannekelloaan.) Nyt olenkin jo myöhästynyt harjoituksestani, säestäjäni on jo varmaan tuskastunut. (Kumartaa.) Hyvä rouva, hyvät herrat! (Menee Kaltimon saattamana ovelle.)