Eteiseen johtava ovi taustaseinällä, ovi myöskin vasemmalla ja toinen oikealle. Flyygeli. Valokuvia ja muistoesineitä esillä.
Ilta. Sähkökruunussa tuli. Myöskin eteisessä, jonne ovi on auki, valoa; eteisen seinällä vastapäätä vierashuoneen ovea puhelin.
KAARLE WELLE. (Tulee vasemmalta, menee eteiseen, jonka ulko-oven aukaisee ja sulkee. Palaa sitten arkihuoneeseen.) Ihmeellistä! Minusta kuulosti aivan kuin olisi ovikello soinut. (Katsoo kelloaan.) Neljännestä yli yhdeksän… johan pitäisi ohjelman ensi osan olla lopussa! Kaipa hän nyt vain tulee! (Istahtaa tuoliin.) Minun täytyy saada tämä asia järjestykseen… siinä ei auta mikään… maksoi mitä maksoi! (Ovikello soi.)
PALVELIJATAR. (Tulee vasemmalta.)
KAARLE WELLE. Jos se on eräs vanhempi herra, joka kysyy minua, niin on Anni hyvä ja pyytää sisään. Muille en ole kotona.
PALVELIJATAR. (Ei voi pidättää nauruaan.) Ymmärrän herra Nuoriherra.
KAARLE WELLE. Ei siinä, hyvä Anni, mitään nauramista ole! Kun ei haluta tavata ketään, niin ei olla kotona.
PALVELIJATAR. Nuoriherra saa antaa anteeksi, mutta se kuulosti vain niin hullulta. (Nauraa taas.)
KAARLE WELLE. Jos Anni tietäisi, kuinka vakava asia nyt on kysymyksessä, niin ei Anni nauraisi… vaan ehkä pikemminkin itkisi…
PALVELIJATAR. Sus' siunatkoon! Aivanhan Nuoriherra peloittaa. (Ovikello soi uudelleen.)