KAARLE WELLE. (Nousee.) Kas niin. Anni kiirehtii nyt!
(Palvelijatar menee eteiseen avaamaan. Kaarle Welle lähtee hermostuneesti kävelemään edestakaisin.)
EDELMAN. (Eteisessä.) Nuoriherra lienee kotona yksikseen…
PALVELIJATAR. (Eteisessä.) Kyllä Nuoriherra on kotona — herralle. (Tulee sisään hetkisen kuluttua.) Siellä on nyt se herra.
KAARLE WELLE. Anni on hyvä ja pyytää sisään.
PALVELIJATAR. (Menee eteiseen; sanoo siellä.) Herra on hyvä ja käy sisään!
EDELMAN. (Tulee sisään; hänen jäljessään palvelijatar, joka jatkaa ulos vasemmalle.) Hyvää iltaa!
KAARLE WELLE. Hyvää iltaa! (Menee häntä vastaan, ojentaa kätensä.) Niin… minä olen… äitini poika!
EDELMAN. (Taputtaa häntä olalle isällisesti.) Sitä me, herra paratkoon, kai olemme vähän jokainen!
KAARLE WELLE. (Hiukan epäröiden.) Niin… tietysti… tarkoitin vain, että minä olen oman äitini poika… Sitäpaitsi ehkä aivan erityisesti…