KALTIMO. No, entäpä jos myöntäisin, että puheissa tällä kertaa sattuu olemaan vähän perää — mitä mahtaisi maailma silloin sanoa?
EDELMAN. Se sanoisi samaa, jota se aina sellaisissa tapauksissa sanoo. Maailmalla on varmat ja vakiintuneet sanontatavat kaikkien tapahtumain varalle: kihlausten ja konkurssien, kuolemantapausten ja virkanimitysten.
KALTIMO. Sinä tarkoitat —?
EDELMAN. Että kun sinusta tulee ministeri, vievät vastustajasi sinulta kunnian, puoluelaisesi kadehtivat sinua ja välinpitämättömät, joita on enin, kohauttavat olkapäitään. Mutta ystäväsi, jos sinulla nimittäin sattuu sellaisiakin olemaan, säälivät sinua sydämestään.
KALTIMO. (Väkinäisesti naurahtaen.) Entä sinä?
EDELMAN. Minä! No niin, joko… (Kohottaa olkapäitään ja levittää käsiään.) Tahi, jos sallit, lukeuden ystäviisi.
KALTIMO. (Ojentaa hänelle kätensä, johon toinen tarttuu.) Kiitos! Rehellinen ja vilpitön sinä ainakin olet.
EDELMAN. Se on minussa syntymävika. Sen pahempi!
KALTIMO. Miksikä sen pahempi?
EDELMAN. Siksi, ettei minusta ainakaan silloin voi tulla ministeriä. (Naurahtaa.) Eikä maailma niin ollen saa minusta puheenaihetta.