KALTIMO. Tiedätkö, enpä usko sen minustakaan saavan. Hyi hitto! (Irvistää, kuin olisi saanut jotakin kitkerää suuhunsa.) Ei, ei.
EDELMAN. Kyllä, kyllä. Jollei tänään, niin huomenna tahi ainakin ylihuomenna. Mutta luultavasti jo tänään.
KALTIMO. Mistä sinä sen päättelet?
EDELMAN. Minulla on omat merkkini, jotka eivät petä. Sinun sateenkaaresi on nyt noussut taivaalle, ja sateenkaari on liiton merkki, kuten Sana vakuuttaa.
KALTIMO. Oikeinhan saat minut uteliaaksi. Mitkä ovat siis merkit kuussa ja auringossa?
EDELMAN. Päivällispöydässä kohotti pääministeri kaksi kertaa limonaadilasinsa rouvaasi kohti. Ja pöydästä noustua tarttui kirkollisministerin moitteettomasti maalattu rouva tuttavallisesti hänen käsivarteensa ja kuiskasi jonkun hävyttömän kaksimielisyyden hänen korvaansa.
KALTIMO. (Nauraa.) No, on sinullakin ilmapuntarisi.
EDELMAN. Älä naura. Viimeksimainittua seikkaa voit pitää melkein yhtä varmana todistuksena kuin tasavallan presidentin avointa kirjettä.
BERG. Edelman on parantumaton.
LAINA KALTIMO. (Tulee taustalta tuulispäänä. Hienosti, mutta tyylittömästi puettu. Hengästynyt. Käyttelee viuhkaansa ahkerasti.) Täältähän sinut vihdoin viimein löydän; olen etsinyt joka paikasta.