EDELMAN. Olkoon menneeksi, jos rouva ministeritär välttämättömästi niin tahtoo! Siis: ristiäisiin. Vai mitä ministeri siihen sanoo?
BERG. (Koettaa olla vitsikäs.) Hän suostuu varmaankin. Muistaahan herrasväki toki, millä suopeudella hän eilen kohteli sukututkimusseuraa…
KALTIMO. Hyvä veli, pyydän, ettette tuo virka-asioita yksityisiin tilaisuuksiin…
IRJA FIORINI. (On edellisen keskustelun aikana kuiskannut jotakin pojalleen, joka sitten on hiipinyt viereiseen huoneeseen. Tarttuu nyt puheeseen maailmannaisen keveässä äänilajissa, mutta silti — hymystään huolimatta — alleviivaten eräitä lauseita.)
Ehkäpä sentään hylkäämme ristiäisnimen, sillä edellyttäväthän toki ristiäiset säädyllisten ihmisten keskuudessa häitä — eikö totta, herra ministeri? — ja vihkiäiset ovat vielä viettämättä…
LAINA KALTIMO. (Pisteliäästi.) Te näytte, neiti Fiorini, nyttemmin ruvenneen hyvin tarkkaan pitämään kiinni muodoista.
IRJA FIORINI. Täytyyhän minun, kun minulla on ministeri vieraana. Se velvoittaa.
BERG. Mutta miksi tahtoo emäntämme sitten tätä tilaisuutta nimittää?
IRJA FIORINI. Sanon sen heti paikalla, kun herrasväki vain ensiksi on saanut lasit käsiinsä. (Taputtaa käsiään. Kaarle Welle ja palvelijatar tuovat tarjottimilla täytettyjä shampanjalaseja. Vieraat katsovat vuoroin toisiinsa, vuoroin emäntäänsä, joka hymyilee herttaisen salaperäisesti.) Tämä tilaisuus on yksityisluontoinen — siinä on herra ministeri aivan oikeassa —, mutta juuri hänen läsnäolonsa antaa sille sittenkin pienen virallisen vivahduksen. Sen vuoksi katson velvollisuudekseni parilla sanalla selittää, miksi tänä iltana olen tahtonut nähdä ystäviä ympärilläni. (Kaltimo ilmeisesti hermostunut; Edelman hiukan hämillään; Berg ja Laina Kaltimo äärimmilleen uteliaina.) Poikani ja minun elämässäni on tapahtunut käänne, kuten herrasväki jo tietää. Mutta ette kuitenkaan vielä tiedä kaikkea. On eräs asia…
LAINA KALTIMO. (Bergille.) Nyt minä kohta halkean!