EDELMAN. Ei sitä tiennyt moni muukaan!
KALTIMO. (Menee Kaarle Wellen luo ja ojentaa hänelle kätensä.) Minä onnittelen — parempaa isää ette olisi voinut saada.
KAARLE WELLE. Siitä olen vakuutettu. Ja erittäin hauska on minun kuulla se… (hiljaa:) juuri herra ministerin suusta. (Ääneen.) Ja nyt minulla ei enää ole mitään sitä vastaan, että sanotte minua sinuksi.
IRJA FIORINI. Mutta, mitä sinä Kaarle… Aivanhan minun täytyy sinua ihmetellä.
KAARLE WELLE. Äiti, hän tahtoi sitä itse niin hartaasti joku aika sitten.
LAINA KALTIMO. (Nyrpeästi.) Minun miehelläni on toisinaan niin merkillisiä päähänpistoja!
EDELMAN. On aina ollut! Päähänpistot ovat hänellä veressä. (Katsahtaa Kaarle Welleen.) Toisilla ne saattavat olla sydämessäkin!
KAARTO. Ja kolmansilla sormenpäissä!
KALTIMO. Pääasia on, että on päähänpistoja — olkootpa ne sitten missä tahansa. Eikö ollut aivan loistava päähänpisto sekin, että meidän rakastettava emäntämme tänä iltana kutsui meidät tänne miten minä nyt sanoisinkaan — —?
LAINA KALTIMO. Sano ristiäisiin!