KALTIMO. (Liikahtaa tuskaisesti.)
EDELMAN. (Menee tyynesti puhelimeen.) Asessori Edelman puhuu… Päivää, herra pääministeri… Se oli minun poikani … Milloinkako sain pojan? Noin tunti sitten… Milläkö tavoin? Kyllä sen sanon: kaikkein laillisimmalla… Sen lain mukaan, joka lapsen omaksi ottamisesta on säädetty… Ei mitään… Kyllä… Sanon… Ministeri Kaltimon on siis oltava puolen tunnin kuluttua pääministerin luona… Hyvää iltaa…
KAIKKI. (Ovat kuunnelleet puhelinkeskustelua äärimmäisen jännitettyinä ja katselleet tuon tuostakin toisiinsa. Sen päätyttyä syntyy yleistä liikettä.)
LAINA KALTIMO. (Menee Irja Fiorinin luo.) Onko se totta?
IRJA FIORINI. Joka sana — ja vielä vähän lisääkin…
KALTIMO. (Menee Edelmanin luo, ojentaa kätensä.) Sinä olet nimesi arvoinen: jalo mies.
EDELMAN. Eiköhän tämän hallituksen asema nyt vähitellen ala vakiintua varsin lujaksi.
BERG. Onko se sitten horjunut?
EDELMAN. Se horjui kovasti aamupäivällä.
BERG. Siitäpä minä en ole mitään tiennyt!