IRJA FIORINI. Se, että hän ottaa omakseen — minutkin.
LAINA KALTIMO. (Tulee vasemmalta Bergin kanssa.) "Kun ei Muhamed tule vuoren luo, niin tulee vuori Muhamedin luo." Eikö se ollut niin?
BERG. Joko niin tahi päinvastoin — kyllä asessori joka tapauksessa älyää, että hän on Muhametti.
LAINA KALTIMO. Mutta sopiiko se nyt oikein? Muhamettilaisillahan on monta vaimoa eikä arvon asessori ole kyennyt hankkimaan itselleen ainoatakaan.
KALTIMO. (On viime vuorosanan aikana Kaarron seurassa ilmestynyt ovelle.) Ei sitä tiedä, mitä tässä vielä tapahtuu!
EDELMAN. Niin, eihän sitä koskaan voi tietää aamulla, mitä iltaan mennessä on tapahtunut.
(Telefooni soi eteisessä.)
KAARLE WELLE. (Rientää vastaamaan.) Halloo… Kyllä, mutta saanko pyytää herra pääministeriä odottamaan hiukan, pyydän isäni puhelimeen… Olkaa hyvä. (Laskee kuulotorven; kääntyy.)
KALTIMO. (Äärimmilleen säikähtyneenä, horjahtaa, yrittää ottaa askeleen puhelinta kohti, mutta vaipuu tuolille.)
KAARLE WELLE. Isä olisi hyvä ja tulisi puhelimeen.