Vain harvoin kirveen iskut kaikuu seutuvilla
ja harvoin siellä paimen huhuilee,
mut luonto luomistuore juhlii soitimilla,
kun korpi kevään virttä humisee.
On tumman tarun koti pieni Metsäpirtti,
miss' Siina-muori elää yksinään.
Mies murhan teki, itsensä hän hirtti,
kun tultiin raudoin häntä etsimään.
Ja tyttäristä toinen nukkuu haudassansa,
on toinen tyhmä neitsyt kaupungin,
mut ainut poika piillen piilojansa
on ammoin mennyt maihin vieraihin.
Näin aivan yksin jääneenä hän postillaansa
kaikk' ankeet ajatukset unhoittaa,
kun pitkät puhteet punoo tunnelmaansa
ja talven taivas luntaan tuiskuaa.
On itkenyt hän kuiviin kaikki kyyneleensä,
nyt odottaapi, milloin hetki lyö,
kun saapuu suuri vieras mökkiseensä
ja ylle muistojensa unhon yö.
Mut korpi siirsi silmiin sinisiinnon kumman ja vanhan sieluun hiipi hiljaisuus kuin ois se aavistusta yön ja tuonen tumman tai ehkä ijäisyyden kuulakkuus…
3.
EROJUHLA PYYNYSSÄ.
Suvi multa jo loppui, käy huomenna tie päin arkien askareita. Kai siksi nyt Pyynylle kutsuttu lie kesäpäivien kumppaneita: siell on Viippa ja Vaara ja posteljuuni, tinakaulaa pöydällä uhkeeta kuusi ja keskellä pannu on kiiltävän uusi, se on hohtavan kuuma kuin jouluna uuni.
Juho Pyyny on kievari, krouvari ei, jos kohta hän ryypyn antaa — kylän miehille riksistä, hellerei, koko tuopinkin pöytään kantaa. Hän on leikkisä, liukas ja laatuisa miesi, joka kanna ei kaunaa ja vihaa ei tunne, hymy huulilla aina ja — meni hän kunne — tulikuumana piippunsa mustunut liesi.