Kerrotaan, ett' tuli verityötä
rajan takaa pakoon nuorukainen,
seuras' aurinkoa, tähtivyötä,
tähän tuvan veisti harhalainen.
Täällä yksin kantoi loppuun saakka
murhettansa kolkko korven miesi.
Ei lie kevyt ollut hällä taakka
eikä lämmin pakopirtin liesi…
Taru tietää, että mökiltänsä
hänet talviaamun valjetessa
löysi erämiesi retkillänsä
hengetönnä tuvan vuotehessa.
Ajastajat siit' on. Joutui ammoin
mökin paikka peittoon tähkäpäiden.
Harvat enää muistanevat kammoin
halmemaiden raivaajata näiden.
Mutta perinnönpä jätti hänkin,
ja se seuraa taloa kuin aave:
vaikk' ois rikkautta enemmänkin,
särkyy täällä herkin sydänhaave.
Milloinkaan et kuullut naurun soivan
vanhan valkeen talon orren alla
etkä nähnyt nuorten karkeloivan —
hiljaa, kuollutta on kaikkialla.
Niin on varhaisvanhaa kehdostansa tämä suruntuttu sukukunta, ettei uskalla se murheissansa nähdä edes pientä onnenunta.
2.
METSÄPIRTILTÄ.
On mökki harmaa siellä Sangin sydänmailla, miss' soissa keltahillat kypsiks käy ja puolat punottavat poimijata vailla ja polulla ei naapuria näy.