Kestää laita ja kestää miesi melan varressa varmaan, jollei aaltojen lauleloista ääntä keksinyt armaan…
II.
Koskivenheessä neito nuori, hipiä sametinhieno —. Nousi laine kuin lumivuori, värähti ääni vieno: "Katso, kiidämme surman suihin, kulkumme niin on huima!" Neito tuijotti rannan puihin, rinnassa tuska tuima.
Ällös katsele rannan puita, venhon on vauhti vinha — Katso aaltojen vaihteluita, tyyntyvi pelko inha! Yllä aurinko, aalto alla — elomme onhan kuva: kosket laskea laulamalla osamme uusiutuva.
Kosken kohinoita.
1.
Kerran laulun kuuli lapsonen, kohu kosken oli kaukaisen.
Nuorukaisen
soitti haavehet —
hennot, herkät
kevään sävelet
Miete miehen
sekin säveliin
kosken kuohun
pyrki sointuviin.
Virta vereen loihti poljennon: syke syömen kohu kosken on.