Muuten ainoastaan tiedemiehet uskovat guanon olevan linnunlantaa. Kansa ja guanon lastaajat samoin kuin muutkin sen kanssa tekemisiin joutuneet ovat toista mieltä, syystä ettei täällä näy eikä miesmuistiin ole näkynyt lintuja. Perun rannikoilla esiintyvä guano on harmaanruskeata, hienoa kuin nuuska. Chinca-saarilla, lähellä rannikkoa, se on harmaata, siis enemmän alkuperäisen väristä.
Koska saippua ei vaahtoa merivedessä valtameren veden suolapitoisuus on 4.3 prosenttia — käytetään guanoa saippuana merivedellä pestäessä. Tosin pyykki ei tule valkoista vaan vaalean keltaista, mutta tämä ei haittaa pestäessä laivojen sivuja, kansia, veneitä, siltoja j.n.e. Saippua-ainesta saa haaskata niin paljon kuin tahtoo.
Palattuamme oli mrs. Fiddlerin laivan vene Columbian sivulla.
— Tässä on kirje teille, signorita, sanoi yksi venemiehistä ja antoi
Chimbille kirjeen. Siinä luki: "Tulkaa tänne, signorita. Ei täällä
mitään hätää ole, rouva Fiddler vain tahtoisi tavata teitä. Polly
King. J. K. Ei teidän tarvitse tuoda Leluta, jos hän vielä saa olla
Columbiassa."
Chimb ei lähtenyt rouva Fiddlerin veneellä, vaan meidän omalla veneellämme illallisen jälkeen.
— Emme uskalla jättää teitä ventovieraiden valtaan, viemme ja tuomme teidät omalla veneellämme, sanoimme Chimbille.
Rouva Fiddler itse otti vastaan Chimbin, saavuttuamme hänen laivaansa. Samassa tuotiin vene paraatirapun luo valmiiksi viemään miss Kingiä amerikkalaiseen laivaan Chimbin noustua laivaan ja miss Kingin lähdettyä rouva Fiddlerin veneellä, meillä Columbian miehillä oli tilaisuus tarkata laivaa ja sen miehistöä. Laivan nimi oli Rose Fiddler ja sen kotipaikka S. John, Nova Scotiassa, Kanadassa.
— Luultavasti sen päällysmiehet, kapteenista alkaen, ovat bluenoseja (sinineniä), päättäen laivan kotipaikasta, sanoi Fred.
Istuimme veneessämme, Fred, Mack, Charley, John Stonefield ja minä. Olisimme uteliaisuudesta mielellämme vilkaisseet laivan kannelle ja sen kanssiin nähdäksemme, minkämoisessa kunnossa laiva yleensä oli, minkälaatuista väkeä siinä oli ja mikä nuotti siellä vallitsi. Otaksuttavasti sen miehistö oli, kuten Fred oli arvellut, bluenoselainen.
Sininokiksi sanottiin siihen aikaan merimiespiireissä Nova Scotiasta ja New Foundlandista kotoisin olevien laivojen päällysmiehiä. He olivat raakoja ja häijyjä ja kohtelivat miehistöä kuin pedot. Harvoin he puhuttelivat miehiä nimiltä, sen sijaan "sinä senkin — —". Miehistö, joka tavallisesti oli hämäräperäistä väkeä, kirjavaa kansallisuudeltaan — eihän tavallinen kunnon merimies uskaltanut pestautua bluenosilaivaan — oli yhtä villi kuin upseeritkin. Upseereilla oli aina revolveri takataskussa. Miehiltä otettiin laivaan tultua ase pois. Veitsi, joka täytyi olla jokaisella, katkaistiin keskeltä poikki. Ei ollut harvinaista, että upseeri ampui miestä tämän ollessa ylhäällä taklaasissa jossakin toimessa. Oli hyvin tavallista, että upseeri saadessaan käsiinsä vihaamansa miehen, muiden miesten ollessa toisissa toimissa, hakkasi tämän nyrkeillään, väliin hanspaakillakin niin kehnoksi, että tämä tuskin koskaan enää tointui ennalleen. Kun tämmöinen sinikeltaiseksi hakattu mies sitten makasi kojussaan pääsemättä liikkumaan, tuotiin hänelle lääkkeeksi Englannin suolaa. Laivan apteekissa oli kymmenkunta eri lääkettä käytettävänä, mutta niitä käytettiin miten sattui.