»Lopuksi ilmoitan, että tänä päivänä tekemälläni lahjakirjalla olen luovuttanut rakkaan prikini Delfinen rakkaalle toiselle tyttärelleni Kirsten Störrupille, joka saa ottaa vastaan laivan samana päivänä, jolloin tämä kirje hänelle saapuu. Kaikki laivan korjauksesta johtuvat laskut suoritetaan Norjan konsulinviraston kautta, joten priki joutuu Kirstenille velattomana. Tämän lisäksi saa hän nostaa mainitusta virastosta 20 000 kruunua. Ensimmäinen tyttäreni älköön kadehtiko Kirsteniä. Hildurhan perii koko omaisuuteni, jollei poikani Halvor nouse kuolleista. Jos niinkin tapahtuisi, jää hänelle enemmän kuin tarpeeksi. Toivon näkeväni teidät vielä tässä maailmassa.
Vanha isänne
Haakon Sörensen».
Rouva Störrup taas kirjoitti muun muassa, että hänen miesvainajansa metsät puutavaran hintojen kohottua enemmän kuin toisen verran, olivat melkoisessa hinnassa. Hän kertoi vielä, että Trondhjemissa liikkui huhu, joka tiesi Sörensenin lahjoittaneen Madgalle Delfinen. Tätä tosin ei uskonut kukaan; vaikka eihän tuo paljonkaan merkitsisi pohjattoman rikkaan Sörensenin rahoissa. Ukko Sörensen, jolla ei ollut tapana avata kirkon ovia, käy nyt joka pyhä Herran huoneessa.
»Kun hän jouluaattona oli kirkkomaalla laskemassa seppelettä vaimonsa haudalle, hän oli pannut myös Kirstenin isän haudalle seppeleen. Huhun mukaan Sörensen aikoo rakennuttaa säternilleen sanatorion. Syleile Magdaa, Hilduria ja tuota suomalaista nuorukaista, jos hän vielä on Delfinessä.
Rakas äitisi.»
Huhut Delfinellä kyllä tiesivät kertoa, että suuria muutoksia oli tulossa. Ei kukaan kuitenkaan rohjennut uskoa, että priki yhdellä iskulla saisi uuden päällystön ja uuden isännän. Norjattaret syleilivät toisiaan ja itkivät hiljaa, mutta kyyneleet olivat ilon kyyneleitä. Kirjeet luettiin moneen kertaan. Hiivin ulos, menin Margeritan luo ja pyysin hänen keittämään kahvia. Sitten peseydyin ja pukeuduin mahdollisimman huolellisesti. Kun astuin sisään, tuli myös Margerita kahvitarjottimineen. Norjattaret istuivat äänettöminä, katseet maahan luotuina.
— West! Sinäkö taas olet valanut öljyä aaltoilevaan veteen? sanoi
Kirsten.
* * * * *
Lähdin Delfineen. Kun tulin sinne, olivat siellä kapteeni Bäck ja ensimmäinen perämies kokoamassa kamsujaan. Nähdessään minut Bäck alkoi kertoa:
— Olen saanut päällikön paikan tuossa kuunarissa ja Delfinen nykyinen ensimmäinen perämies tulee siihen ensimmäiseksi perämieheksi. Tänään mönsträtään siihen ja irti tästä. Tahdotteko olla hyvä ja antaa kahvisäkit henkilölle, joka tulee illalla pimeän tultua niitä hakemaan. Hän meni sitten kanssiin ja hyvästeli miehiä. Puristettuaan kättäni hän lisäsi: