Pieni Butterfly, jota Hildur oli mustasukkaisuudessaan loukannut, pääsi Itä-Intiasta palaavalla höyrylaivalla Englantiin. Eräs tytön korkeasukuinen ja -arvoinen sukulainen, joka oli häntä kauan etsiskellyt, löysi hänet äkkiarvaamatta suureksi ilokseen. Hän vei nyt Maryn loistavaan tulevaisuuteen.
Liikuttava oli Butterflyn lähtö, mutta liikuttavin kaikesta hänen hyvästijättönsä kylmälle Hildurille. Hän tarttui tätä käteen ja suuteli sitä.
— Neiti Sörensen, te joka olette ollut emäntäni! Kiitän teitä nöyrimmästi menneistä vuosista. Antakaa anteeksi, etten ole aina ollut kuin olisi pitänyt.
Tytön ylvään nöyrästi väräjävä ääni olisi tunkeutunut harmaaseen kallioonkin. Ja Hildur oli kumminkin vain ihminen. Hän purskahti itkuun ja kiitti Butterflytä, että oli saanut kovan sydämensä pehmitetyksi.
Vittorion luuppi, joka oli tullut Butterflytä hakemaan, laski aironsa veteen ja läksi. Nenäliinat heiluivat, niin kauan kuin se oli näkyvissä. Meri oli kevättuulella ja lavanto pysyi kotonaan Saharassa.
XX.
Delfine on nyt valmis lähtemään. Sillä on täysi lasti suolaa ja viiniä. Päästyään sairaalasta on se yhtä vankka ja terve kuin uusi alus ainakin. Tänä iltana yhdentoista junassa saapuvat kapteeni ja ensimmäinen perämies, ja huomenna sanomme hyvästit vanhalle Espanjalle.
Vieraat tulivat puoliyön aikaan. Kirsten ja Hildur ottivat heidät vastaan, jonka jälkeen Kirsten esitti heidät minulle. He olivat mönstränneet Trondhjemissa ja siis valmiit ottamaan vastaan komennon. Kun yhteinen illallinen oli syöty, käski kapteeni minua seuraamaan itseään. — Miksi olette jättänyt laivan vain yhden ankkurin varaan?
Kas vain, ajattelin itsekseni, tahdot heti näyttää, että olet kapteeni.
Mutta otetaanpa luonto pois. Siksi vastasin:
— Se ei liikuta teitä.