— Tunsiko Hildur Elisabethin?
— Ei tuntenut. Luuli kuitenkin nähneensä hänet ennen, mutta ei muistanut missä.
— Ei ole kumma, ettei hän tuntenut. Luostarineitoparka ei ole nyt niin kaunis kuin ennen; hänellä on ollut vastoinkäymisiä ja hän on kärsinyt puutetta. Kun tulin Polestarilla Kingstoniin oli hän siellä. Markiisi Anneboult ja hän lähtivät, kuten muistatte, Länsi-Intiaan. Pari päivää ennen Kingstoniin saapumista maan markiisi äkkiä kuoli sydänhalvaukseen ja hänet haudattiin sinne. Luostarineito elätti itseään varieteelaulajattarena. Minä tunsin hänet, istuessani eräänä iltana teatterissa, jossa hän lauloi. Kun näytös oli lopussa, menin hänen luoksensa ja kutsuin hänet Polestariin. Se tapahtui viime tingassa. Tyttöparka ansaitsi tuskin niin paljon, että sai kunnollista ruokaa, asunnosta ja vaatteista puhumattakaan. Hänen ei enää tarvinnut lähteä teatteriin, vaan hän jäi laivaan.
Kun Riosta lähetettiin virallinen tieto, ettei keltarutto enää raivonnut, nostin ankkurin ja lähdin tänne, luostarineito mukanani.
— Sallikaa minun kysyä, mylord, miksi tulitte tänne? Eihän Rio Janeiro kuulunut matkaohjelmaanne.
— Eihän se kuulunut. Maljanne, mr. West! Tulin Hildur Sörensenin vuoksi. — Tiedättehän, että entisen vaimoni ja minun välillä oli erimielisyyksiä — ei kuitenkaan raha-asioista. Kuukausi sen jälkeen kuin olimme saaneet eron, aioimme mennä kihloihin ja uudelleen naimisiin. Vaimoni asui tätinsä luona toistaiseksi, ja minä oleskelin erään entisen yliopistotoverini luona, joka oli vuokrannut Emmelyn tädin maatalon. Tämä talo sijaitsi lähellä sitä taloa, jossa Emmely asui. Sillä tavoin tulin usein olemaan Emmelyn luona. Luulin Emmelyn rakastavan minua. Minä välitin hänestä tuskin ollenkaan. Vanha laki säätää, että aatelismies, joka nai aatelittoman naisen, menettää äänioikeutensa parlamentin ylähuoneessa.
Kun ystäväni, jonka luona asuin, huomasi, mitä oli tekeillä, sai hän minut ajattelemaan järkevästi. Lainoppineena hän huomautti, että tuo pykälä aikoja sitten oli kumottu. Päätimme siis, Emmely ja minä, asioiden näin ollen erota ja sanoimme toisillemme jäähyväiset ystävinä. Oikeastaan olen täällä nyt kosimismatkalla. Aion pyytää Hildur-neitiä vaimokseni, vaikkakin luulen saavani rukkaset.
Lyötiin kahdeksan lasia. Kello oli kaksitoista. Keskiyö.
— Tuossapa vene tulee, sanoi lordi.
Seuraavana aamuna menimme kaikki kolme maihin. Neekerirannassa sanoimme toisillemme näkemiin. Senjorita Esmeralda lähti teatteritalolle ja minä konsulivirastoon. Lordi, joka kerrankin näytti hermostuneelta eikä englantilaiselta lordilta, sanoi olevansa kahden vaiheilla, mennäkö Englannin lähetystöön vaiko laivanvarustajan luo tilaamaan kivihiiliä Polestaria varten.