— Annan anteeksi, jos lupaatte, että saan olla rauhassa. Muuta hyvitystä en huoli teiltä.
Kun vanhuspiru oli pessyt kasvonsa ja kätensä ja levännyt jonkin aikaa, sousimme Löflundin kanssa, hänet, Bäckin ja Kirstenin maihin. Bäck saattoi Sörensenin kotiin ja meni sitten laittamaan laivan papereita lähtövalmiiksi. Kirsten läksi äitinsä luo. Vasta iltamyöhään sousimme Löflundin kanssa kapteenin takaisin laivaan.
Seuraavana aamuna saapuivat Delfinen muut miehet isolla venheellä tuoden mukanaan ruokatavaraa. Puolenpäivän aikaan istuin veneessä Trondhjemin kalarannassa odottamassa Kirsteniä ja Magdaa. Kaksi naista käveli edestakaisin rannalla vähän matkan päässä veneestä. Toinen heistä teki eleitä käsillään ja puhui kovasti Oskar Bäckista. Toinen kielteli häntä puhumasta niin äänekkäästi. Mutta toinen vain jatkoi kiihtyneenä: »Minä en välitä, vaikka muutkin kuulevat. Hän on ollut minun rakastajani jo ennen kuin meni naimisiin ja on luvannut ottaa eron vaimostaan. Hän myy hänet Sörensenille viidestäkymmenestä tuhannesta kruunusta ja ennestään hänellä on saman verta. Sitten me menemme yhteen.» — »Mistä hän on saanut niin paljon rahaa?» kysyi toinen. »Eiväthän ne laivurien palkat niin suuria ole.» — »Salakuljetuksella. Delfinen peräpiikkiin mahtuu enemmän kuin sata säkkiä kahvia. Ne hän myy täällä tai muissa satamissa, mihin laiva vie kahvilastia. Laivan piikissä peräpuolella on nytkin muutamia kymmeniä kahvisäkkejä, joita hän ei saanut kaupaksi Suomessa eikä ole uskaltanut myydä täälläkään. Noita kahvisäkkejä hän silloin tällöin saa palkkioksi kahvilastin lähettäjältä Riosta.»
Neljän aikaan tulivat Kirsten, Magda ja rouva Störrup rantaan. Viimeksimainittu jäi kyynelet silmissä heiluttamaan nenäliinaansa veneessä poistuville.
Tultuamme laivaan kapteeni nöyrästi ja kohteliaasti tervehti Kirsteniä. Kokki oli säästänyt minulle hernekeittoa, jossa oli runsaasti silavaa. Sainpa vielä ruuan lisäksi ryypyn akvaviittiä, ja elämä alkoi taas tuntua elämisen arvoiselta. Vielä oli yksi yö vietettävä Trondhjemissa ja sitten lähdettäisiin tuulen ja meren valtaan.
Minulla oli ensimmäinen ankkurivahti. Kun kävelin kannella poltellen piippua, tuli Kirsten luokseni.
— Nyt tiedämme siis sen suuren salaisuuden. Vanha piru on rakastunut minuun ja lupasi minulle kultaa lapiokaupalla, jos ottaisin hänet. Bäckille hän niinikään olisi antanut paljon rahaa, jos vain kauppa olisi syntynyt. Nyt tiedämme, miksi priki määrättiin poikkeamaan Trondhjemiin. Kiitos sulle, rakas poika, kaikesta. Olet kahdesti pelastanut henkeni, ensikerran, kun aioin hypätä mereen ja toisen kerran, kun Sörensen oli kangella lyödä pääni halki. Sinun tähtesi olen täällä ja aion suojella sinua; minulla kun on suuri sananvalta Delfinessä. Hyvää yötä. Lapseni kuuluu kaipaavan minua.
IV.
Koitti lähtöpäivän aamu Trondhjemissa. Delfinen miehet seisoivat kello kuusi kannella, ja kun »orteli» oli annettu, alkoi ankkurin hiivaus. Laivan molemmat ankkurit olivat pohjassa. Sellainen oli oikeastaan tarpeetonta ja tuotti meille paljon vaivaa, kettingit kun olivat kiertyneet toistensa ympäri. Ilma oli ihana, tuuli suotuisa ja merimiehet hyvällä tuulella. Monta ankkurinhiivauslaulua kerittiin laulaa, ennenkuin kettingit näyttivät »ylös-alas», kohtisuoraa pohjaan. Vihdoin olivat purjeet hissatut ja skootatut ja me sanoimme hyvästit komeille tuntureille. Kun illalla viimeinen ateria oli syöty, virittivät norjalaiset kansallislaulunsa »Ja vi elsker dette landet». — Kuulin sen silloin ensimmäisen kerran.
Taivas oli tähtikirkas ja kirkkain kaikista tähdistä Pohjantähti. Vaikka se onkin arvoltaan toisen luokan tähti, loisti se nyt ensiluokkaisiakin tähtiä kirkkaammin. Sanoin tästä jotakin Kirstenille, joka seisoi vieressäni ruoterin luona. Hän kysyi minkätähden.