Niin jätimme hotellin ja kiiruhdimme rantaan. Kun tulimme Delfineen, näimme, että porvoolaisen parkkilaivan »Gustafin» vene oli kiinnitetty meidän pääportaisiimme. Perämies Julie Blom, sittemmin merikapteeni, oli tullut tapaamaan minua. Hän pyysi, että ottaisin hänen paikkansa Gustaf-laivassa, jotta hän pääsisi Delfineen. Porvoolainen laiva oli jo valmis lähtemään kotiin. Julie Blom toivoi pääsevänsä Rio de Janeiroon, ja minä kaikkialle muualle kuin Rioon. Gustafin kapteeni Åhman oli jo suostunut vaihtoon eikä kapteeni Bäckilla ollut mitään sitä vastaan. Päivää ennen Gustafin lähtöä piti Blomin tulla Delfineen ja minun mennä Gustafiin. Vähän aikaisemmin oli mönsträys tapahtuva Norjan ja Venäjän konsulien luona. Tämä vaihto oli minulle hyvin mieluinen, sillä näin välttäisin menon Rioon, jota pelkäsin enemmän kuin helvettiä. Kapteeni Bäck kielsi minua puhumasta asiasta Kirstenille. Hänen ei tarvitsisi tietää muutosta, ennenkuin vaihto olisi suoritettu: Blom olisi Delfinessä ja minä Gustaf-laivassa. Jäähyväiset olivat tarpeettomat, ja vaihdon tulisi tapahtua yöllä.
Menin nukkumaan noustakseni vahdinpitoon kello yksitoista. Mutta unta en saanut silmiini, vaikka työpäivä oli ollut raskas. Kello yksitoista otin vastaan vahtivuoroni ja kävelin edestakaisin laivan kantta. Ajatukset kiersivät ja kaarsivat päässäni: Minun ei siis tarvinnut mennä keltaruttohelvettiin, Rioon. Delfine, tämä rakkaaksi käynyt laiva, jossa minulla on ollut monta sekä iloista että ikävää seikkailua, täytyi siis nyt jättää. Kirsten ja Magda olivat kohta tuulen viemiä, kuihtuneita kukkia. — Menin peräpuolelle katsomaan kelloa. Kirstenin hytistä näkyi valoa. Hän lauloi kauniilla äänellään Magdalle, joka vielä, vaikka puoliyö läheni, leikki nukkeinsa kanssa. Seisoin taas kompassihuoneen luona, kuten niin monta kertaa ennenkin ja katselin kellonviisaria, joka nyt nopeammin kuin koskaan kiersi taulua. Siirryin sitten kokkapuolelle lyömään kahdeksan lasia; kello oli siis kaksitoista. Kun kuljin heidän hyttinsä ohi, oli se pimeä eikä sieltä kuulunut mitään ääntä. Siellä jo nähtiin suloisia unia. Tultuani soittokellon luo tuumin kauan ennenkuin löin. Oli raskasta havahduttaa äiti ja lapsi, mutta heläytin sittenkin.
* * * * *
Jo viikko oli kulunut, mutta Gustaf ei vieläkään lähtenyt. Eivätkä Hildur ja lordi Lakeford olleet saapuneet »Seastarillaan». Eräänä päivänä Blom toi tavaransa Delfineen, ja minun piti lähteä samalla veneellä, jolla hän oli tullut. Kun Blom saapui laivaamme, olin kanssissa kokoamassa työvaatteitani. Aikomuksemme oli viedä kummankin kapistukset asianomaiseen laivaan sinä päivänä ja palata vielä takaisin. Seuraavana päivänä oli muutto suoritettava ja samalla piti myös käydä mönsträyksessä.
Kun tulin kanssista kannelle, seisoi Magda siellä ja katseli Blomia, joka nosti kapineitaan laivaan. Sitten tyttö katsahti minuun ja juoksi yht'äkkiä äitinsä luo hyttiin. Minä annoin Blomille merkin soutaa tiehensä. Kirsten tuli ulos ja riensi minun luokseni.
— West, mitä tämä merkitsee?
— Minä jätän muutaman päivän kuluttua Delfinen ja tämä nuori mies, jonka kapineet ovat tässä, tulee minun tilalleni. Huomenna mönsträtään meidät molemmat Norjan ja Venäjän konsulaateissa.
Kapteeninrouvan kulmakarvojen väliin syntyi ryppy ja hetken perästä hän sanoi:
— Olen ajatellut sinusta siksi hyvää, etten uskonut sinun hiipivän täältä tiehesi puhumatta minulle mitään. Mikä on syynä tähän inhoittavaan yritykseesi?
— Tiedättehän, Kirsten-rouva, että keltarutto raivoaa Brasiliassa?