Uutinen oli todellakin yllättävä.
— Ovatko he kaupungissa? kysyin. — Tarkoitan, oletteko tavannut heidät?
Kirsten ei vastannut suoraan, vaan sanoi:
— Kyllä he ovat hengissä.
— Ovat siis naimisissa?
— Niin, samalla tavalla kuin Halvor ja minä olimme.
— Te norjalaiset olette kummallista väkeä.
— Niin, miltä kannalta asian ottaa. Nuoren Lakefordin isä kuoli kohta sen jälkeen — muistathan tuon yön Ebbeforsissa. Lakeford, joka silloin peri suuren omaisuuden ja isänsä arvon, lähti heti Englantiin ja vei Hildurin mukanaan. Hän saattoi Hildurin johonkin walesilaiseen kaupunkiin ja läksi sitten isänsä hautajaisiin Lakefordin linnaan. Kun testamentti avattiin, niin tavattiin siinä määräys, että Jamesin — nuoren Lakefordin — oli naitava lady, joka syntyperältään olisi hänen arvoisensa. Vainaja toivoi erikoisesti, että hänen poikansa ottaisi vaimokseen lady Emely Ethelstonen, joka oli jotakin sukua Lakefordeille.
Sitten James palasi Hildurin luo, joka luonnollisesti levottomana oli odottanut tietoja kohtalostaan. Kuultuaan testamentin määräyksistä Hildur kehoitti häntä kosimaan lady Emelyä. Lordi teki niin, ja kuuden kuukauden kuluttua vietettiin häät. Sitten nuori pari matkusti Lontooseen, jonne lady Lakeford jäi asumaan ja lordi kiirehti Hildurin luo. Sitten vain tavarat kokoon, ja he lähtivät »Seastarilla», lordin huvilaivalla, purjehtimaan kaiken maailman vesiä. — Mutta nyt on jo aika lähteä, sillä tulee kovin pimeä. En totisesti voinut muuta kuin pudistella päätäni.