— Minä soudan sitten, koska sinä et jaksa, sillä minun pitää päästä kotiin Magdan luo, lapseni luo.
— Ei mitään turhaa lörpöttelyä, tästä on leikki kaukana, vastasin ja huusin samalla vahtipojalle, että hän koettaisi saada kaksi hyvää soutajaa. Hän juoksi lähellä olevaan satamatyömiesten majaan, ja sieltä tuli kymmenkunta miestä, jotka ilmoittivat olevansa halukkaita. Valitsin heistä kaksi. Lupasin heille viisi pesetaa mieheen soudusta Delfineen sekä yhden pesetan päivässä ja vapaan ruuan siltä ajalta, minkä heidän tuulen takia oli pakko pysyä laivassa. Venepoika sai maksunsa kaksinkertaisena. Soutumiehet asettuivat paikoilleen tarkastettuaan airot ja huomattuaan ne eheiksi ja virheettömiksi. Kirsten määrättiin istumaan veneen peräpuolessa olevalle pohjatrallille, jossa hän saattoi nojata selkäänsä minun polviini. Ellei tuuli vähän ennen lähtöämme olisi kääntynyt suorasta etelästä lounaaseen, olisi meillä ollut jonkin verran toivoa päästä laivaan, mutta nyt se puhalsi suoraan tyyrpuurin sivua vasten. Päästyämme sata syltä sataman suulta rupesimme saamaan merta veneeseen, ja Kirsten joutui istumaan vedessä.
— Kyllä minä nyt koetan kääntää takaisin, vaikka sekin on jo vaarallista.
— Ei vielä, koetetaan vain, jos päästäisiin perille, intti Kirsten.
— Mitä te miehet arvelette? kysyin, mutta en voinut kuulia heidän vastaustaan. Samassa löi aalto veneeseen ja täytti sen puoleksi.
— Käännä, West, Jumalan tähden, heti takaisin! huusi Kirsten, jota nyt alkoi peloittaa.
— Myöhäistä! vastasin ja samalla näin Kirstenin yrittävän nousta.
— Älkää nousko, istukaa paikallanne!
— Veneessä on niin paljon vettä, etten voi istua, olen läpimärkä.
Kun hän taas koetti nousta, niin painoin hänet takaisin veteen. Olimme nyt sivu edellä kulkeneet tuulen ja aallon mukana paapuurin puolelle niin pitkälle, että oli mahdotonta päästä Delfineen. Emme olleet juuri ensinkään lähenneet sitä, vaikka veneen kokka soutaessa oli sinne päin käännetty. Nyt oli yhtä mahdotonta päästä laivaan kuin kääntyä takaisin, sillä molemmissa tapauksissa meri löi suoraan sivulta sisään. Ainoa keino oli kääntää myötätuuleen, vaikka vaara silloin ei ollut paljonkaan pienempi. Se oli kuitenkin ainoa suunta, johon vene kulki. Käänsin siis sen myötätuuleen, joka vei meitä suoraan aavalle merelle. Nyt tuli peräpuolelta suuri aalto ja me seisoimme kaikki polvia myöten vedessä.