— Viskynne menettelee. Haluaisin sähköttää Sevillaan. Komentaja nousi.
— Minä menen kiiruhtamaan linnan laivan lähtöä; sen mukana voitte lähettää sähkösanomanne.
X.
Naiset, lordi ja Seastarin miehistö jäivät Vittorioon, mutta minä ja jätkät lähdimme linnan laivalla Cadiziin. Laiva jätti minut Delfineen. Meidän oli jo luultu hukkuneen. Edellisenä päivänä oli käyty prikistä kaupungissa, mutta siellä ei tiedetty mitään kohtalostamme. Oli myös vähän arveltu, että mahdollisesti olisimme pelastuneet johonkin kaukana ankkurissa olevaan laivaan. Magdaa oli ensin ollut vaikea lohduttaa. Kapteeni Bäckiä ei asia kuulunut liikuttaneen. Laivan miehistö, etenkin kokki, oli onnellinen pelastumisestamme.
Useat väylällä seisseet laivat olivat joutuneet tuuliajolle, Delfine niiden joukossa. Se oli kulkenut vähän matkaa, mutta seisahtunut sitten, kun ankkurien koukut, kynnettyään meren pohjaa, tarttuivat sinisaveen. Suolaproomuja ei näkynyt laivojen vieressä. Espanjalaiset eivät olleet uskaltaneet yrittääkään tänne sen jälkeen kun kaksi niistä oli uponnut aivan laivojen sivulla. Sellaista lavantoa ei oltu nähty miesmuistiin.
— Piru, kun sinä, West, narrasit minut tähän laivaan! huudahti Löflund minut nähdessään. — Illalla voit kertoa, millaista espanjalaisten laivassa oli.
Päivälliseksi oli kajuuttaherroille laitettu lihasoppaa ja piirakkaa, ja miehistölle hernekeittoa ja tuoretta silavaa. Koska söin mieluummin viimeksi mainittua ruokaa, aterioin miesten kanssissa Magda sylissäni. Löflund sanoi:
— Tule sinä, pieni Magda, »Löölundin» syliin, jossa olet istunut viimeiset neljä päivää, kun mammasi on istunut Westin sylissä lavanton keinussa.
— Kita kiinni, hävytön penikka, muuten tulee tästä, sanoi timpermanni, heristäen nyrkkiään Löflundin nenän alla. — Jollei meillä täällä laivassa olisi hyvää kapteenskaa, niin elämä olisi täällä toisenlaista. Ei täällä saataisi pannukakkuja eikä ylimääräisiä ruoka-annoksia, jos ukko Bäckilla olisi määräämisvalta.
Kokki astui samassa sisään.