Astuin pari askelta yli kynnyksen, mutta vetäydyin heti takaisin.
— Ettekö uskalla tulla sisemmäksi? Luulette varmaan niinkuin moni muukin, että tämä on loukku. Sellaisia ovat miehet, naisen saa menemään vaikka mihin.
Hän naurahti hyväntahtoisesti ja kohteliaasti, niinkuin osaa vain aito andalusialainen, meni sisään ja toi sieltä kaksi markiisille osoitettua kirjettä sekä aukaisemattoman Black and White-laatikon, jonka osoitelapussa oli lordi Lakefordin nimi.
— Uskallatteko nyt tulla?
Astuin sisään ja sanoin, että me pohjoismaalaiset olemme vähän varovaisia, etenkin vanhassa Sevillassa, jossa vielä on omia keskiaikaisia traditioita. Sevillahan oli pääkaupunkina, silloin kuin maurit hallitsivat. Ovenvartija, joka kaikesta päättäen ennen oli ollut herrasmies, mutta jonka onni näytti menneen, osoitti hyväntahtoisesti hymyillen Komeata tuolia.
— Istukaa, senjor!
Markiisin huoneisto, johon kuului kaksi huonetta, oli vanhanaikainen ja sisustettu sanomattoman kallisarvoisilla huonekaluilla, tauluilla ja loistoesineillä. Huolimatta iästään olivat ne mainion hyvin säilyneitä.
— Tässä huoneistossa, kertoi ovenvartija, — asui kerran kuningas Amadeo kaksi vuorokautta. Satuin silloin olemaan saman katon alla, vaikken hotellin palvelijana..
Viimeisiä sanoja lausuessaan ovenvartija hiljaa huoahti.
— Näihin on laskettu vain korkeasukuisia, rikkaita henkilöitä, hän lisäsi. — Aikaa meillä on riittävästi, lordi ei nouse ennen kahtatoista. Olkaa hyvä ja istukaa rauhassa, käyn antamassa vain määräyksen apulaiselleni, että hän hoitaa virkaani niin kauan kuin kerron teille jutun, joka kuitenkaan ei saa mennä sen pitemmälle. Onko teillä aikaa kuunnella?